Puheenaihe

Tätä ketjua veikattiin jo pikaruokasodan häviäjäksi – nyt se kasvaa ja palkkaa 300 uutta työntekijää

Uusien pikaruokaketjujen rynnistys Suomeen muutama vuosi sitten vei asiakkaita pikaruokajätti McDonald'silta.

Uutisotsikoissa puhuttiin hampurilaissodasta, jonka myötä McDonald's joutui karsimaan huonosti kannattaneita ravintoloitaan.

Nyt pikaruokarintamalta kuuluu uutta. McDonald’s ilmoitti tiistaina, että se palkkaa 300 uutta työntekijää syksyn rekrytointiaallossa.

Lisää henkilökuntaa tarvitaan ketjun mukaan ympäri Suomen, koska ravintoloiden myynti ja asiakasmäärät ovat kasvaneet.

Työvoimapulaa aiheuttaa myös se, että moni nuori työntekijä on kesän jälkeen saanut opiskelupaikan.

– Usein kevät mielletään ajaksi, jolloin nuorille on paljon töitä tarjolla. Kuitenkin myös syksy on nuorten työllistämisen kannalta merkittävää aikaa. Esimerkiksi moni meidän työntekijä siirtyy syksyllä joko koko- tai osa-aikaisesti opiskelujen pariin, minkä vuoksi tarvitsemme lisää työvoimaa ravintoloihimme, sanoo McDonald’sin henkilöstöjohtaja Maarit Latvala tiedotteessa.

Uusia työntekijöitä haetaan muun muassa syksynä avattavaan Helsingin Kivikon ravintolaan, jonne tarvitaan 45 uutta työntekijää.

Rekrytoinnit eivät kuitenkaan keskity yksinomaan pääkaupunkiseudulle, vaan avoimia paikkoja on ympäri Suomea. 

Yksi McDonald’s-ravintola työllistää noin 40 henkilöä.

Hampurilaisketjuilla menee nyt muutoinkin hyvin. Suomalainen Hesburger-ketju kertoi äskettäin laajentuvansa Bulgariaan, jonne on tulossa kymmeniä Hese-ravintoloita.

 

Mikä on mielestäsi paras pikaruokaketju?

McDonald's
32% (282 ääntä)
Hesburger
30% (267 ääntä)
Burger King
30% (268 ääntä)
Joku muu, kerro kommentissa.
8% (75 ääntä)
Ääniä yhteensä: 892

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

McDonald’s perääntyy, Burger King laajenee agressiivisesti – näin ”hampurilaissota” etenee14.11.2015 07.30
Häviääkö McDonald's hampurilaissodan? – Yle: Nämä luvut kertovat missä mennään6.2.2017 13.28
Hesburgerin uutuushampurilainen mykisti MTV:n testaajat – "Törkeän hyvä"30.1.2017 20.55
Helsingin uuteen McDonald'siin haetaan 45 työntekijää – "Aiempaa kokemusta ei vaadita"17.8.2017 12.11

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu