Luonto inspiroi sisustajia

Habitare-messuilla esitellään suomalaista muotoilua. Kuva viime vuoden tapahtumasta.

Messukeskus / Maija Astikainen

TAPAHTUMA   Habitare täyttää Messukeskuksen. Mukana on yli 600 yritystä.

Luonto inspiroi suomalaisia eniten kodin sisustamisessa, selviää Suomalaisen Työn liiton teettämästä tutkimuksesta. Myös kierrätys ja juhlapyhät innostavat sisustajia.

Luonnon merkitys sisustamisen inspiraation lähteenä koostuu etenkin naisen ja 25–34-vuotiaiden joukossa.

Nuoret, 18–24-vuotiaat, saavat inspiraatiota sisustamiseen trendeistä ja ulkomaan matkoilta.

Suomalainen sisustus on esillä myös sunnuntaihin asti kestävillä Habitare-messuilla Helsingin Messukeskuksessa.

Muotoilu-, huonekalu- ja sisustustapahtumaa on kehitetty tänä vuonna entistä elämyksellisempään suuntaan, kertoo ohjelmajohtaja Laura Sarvilinna.

– Yritykset ovat innokkaasti rakentaneet osastoistaan tiloja, joissa kävijä viihtyy pitkään ja on aktiivisessa roolissa, ei vain katsojana. Haluamme edistää vuoropuhelua, viihtymistä, oleilua ja kokemista, hän kertoo.

Messuilla kävijät voivat seurata esimerkiksi haastatteluja, sisustusnäytöksiä ja keskusteluja. Tarjolla on myös muun muassa työpajoja ja tietoiskuja.

Lapsille on järjestetty "muotoiluoppimisen huvipuisto", jossa kelluvalla työlautalla järjestetään useita työpajoja eri-ikäisille lapsille.

Myös Suomalaisen Työn liitolla on Suomen 100-vuotiasjuhlan kunniaksi oma, yli 400 neliömetrin kokoinen osasto, joka jakautuu eri teema-alueisiin. Ne ovat metsä, meri, hanki, niitty, kaamos ja tori.

– Luonto on myös monelle suunnittelijalle inspiraation lähde. Valoisat kesäyöt, kuukausien kaamos, metsät, kalliot, meri ja järvet, tuulessa huojuvat pellot ja kukkakedot. Niistä löytyy sielunmaisemia monelle ihmiselle ja moneen tunnelmaan, selventää Design from Finland -merkin Brand Manager Johanna Lahti.

Habitaren kanssa samaan aikaan Messukeskuksessa järjestetään antiikin, vintagen ja vanhan taiteen myyntitapahtuma Antiikki sekä kuvan- ja äänentoiston HighEnd Helsinki.

Lisäksi Messukeskuksessa on sisustus-, muotoilu- ja tilasuunnittelun ammattilaisille tarkoitettu Showroom sekä lifestyletuotteiden myyjien ja ammattilaisten tapahtuma Forma.

Kaikkiaan tapahtumissa on mukana 610 yritystä.

Suomalaisen Työn liiton tutkimukseen tutkimukseen vastasi 1 004 iältään 15-79-vuotiasta henkilöä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Habitare

Huonekalu-, sisustus- ja designtapahtuma Habitare järjestetään 13.–17. syyskuuta.

Paikkana on Helsingin Messukeskus (Messuaukio 1, Pasila).

Avoinna la ja su klo 10–19.

Tapahtuma on maksullinen.

Written by:

Riikka Jokinen

Ota yhteyttä