Paikalliset

Dingon ex-basisti ei unohda hyppyä Lasse Norreksen bemariin

Tyytyväinen sipoolainen. Pepe Laaksonen on asunut vaimonsa ja perheen kolmen lapsen kanssa Söderkullassa pari vuotta. Mies vakuuttaa koko perheen viihtyneen Sipoossa mainiosti.

Heikki Löfman

Suursuosiota etenkin 1980-luvulla nauttineen Dingo-yhtyeen ex-basisti Pertti ”Pepe” Laaksonen, 50, on nykyisin tuttu näky sipoolaisissa kirjastoissa. Kaksi vuotta sitten perheineen Söderkullaan muuttanut Laaksonen kertoo lukevansa paljon.

– Täältä olen lainannut jo kaikki (kirjat), joten olen joutunut siirtymään Nikkilään, Laaksonen nauraa Söderkullan kirjastossa.

”Pyörremyrsky, johon ammattilaisetkaan eivät osanneet varautua.”

Mutta mikä toi läpi Dingon kultavuosien bändin kokoonpanoon kuuluneen ja Helsingissä neljännesvuosisadan asuneen miehen Sipooseen.

– Kävimme aikanaan vaimon kanssa täällä usein ajelulla ja tykkäsimme paikasta. Sitten löytyi sopiva asunto, ja olemme viihtyneet mainiosti. Todella kiva paikka, jossa myös lapset viihtyvät loistavasti, kolmen vielä kotona asuvan lapsen isä kertoo.

Kun Laaksoselta kysyy päällimmäistä muistoa Dingo-vuosilta, ei vastausta tarvitse kauaa odottaa.

– Aikamoinen sirkus. Halusimme pop-tähdiksi, ja sitten onnistuimme. Hauskoja muistoja on paljon.

Pikainen muistelu palauttaa mieleen yhden.

– Olimme Kaisaniemen Pukevassa nimmarikeikalla vuonna 1984 tai -85. Kaikki turvajärjestelyt pettivät, kun paikalle saapui enemmän nuorisoa kuin oli suunniteltu. Jouduimme bändin jäsenten kanssa toisistamme erilleen ja tavallaan luikimme karkuun. Tapasimme sitten toisemme jossain takahuoneessa, jossa Norreksen Lasse huusi, että nyt äkkiä kyytiin! Laaksonen kertoo.

– Siitä pomppasimme Lassen bemariin ja Lasse kaasutti hirveällä kiireellä aseman suuntaan. Matkalla oli kuitenkin punaisia valoja ja nuoret huomasivat automme. Auton perässä juoksi autotiellä parisataa nuorta, ja meininki oli kuin jossain Beatles-elokuvassa, Laaksonen muistelee myhäillen.

Laaksonen myöntää, että 80-luvun menestysvuodet jopa kahden keikan päivävauhdilla vaativat myös veronsa.

– Kyllä se 80-luvun veto oli myös todella kuluttava. Se oli sellainen pyörremyrsky, johon ammattilaisetkaan eivät osanneet varautua. Kun 1993–1994 kiersimme Suomea, niin se oli sitten vain hauskaa. Maijasen Pave oli silloin koskettimissa ja keikkoja paljon vähemmän kuin 80-luvulla, Laaksonen niputtaa Dingo-muistelot.

Sitten nykypäivään.

Laaksonen sanoo, että Dingon menestysvuosien kokoonpanon jäsenet eivät juurikaan ole tekemisissä keskenään.

– Kaikilla on omat kiireensä. Itse olen Uuden Iloisen Teatterin revyissä lavaäänimiehenä nyt viidettä vuotta. Teen myös dubbauksia, käännän ja äänitän animaatioleffoja. Lisäksi miksailen rokkilevyjä kotona ja yhtä vanhojen herrojen rockbändiä käyn miksaamassa livenä, Laaksonen kertoo arkikiireistään.

Bassoa mies ei ole näppäillyt ”vähään aikaan”.

– Enemmän se on nyt mennyt nappuloiden vääntämisen puolelle.

Tammikuussa 50 vuotta täyttänyt Laaksonen on tyytyväinen nykyiseen elämäntilanteeseensa. Kiirettä pitää, mutta erilailla kuin keikkojen täyttämällä 80-luvulla.

– Viidenkympin villityskään ei ole iskenyt. Ei sitä oikein ole ehtinyt miettimäänkään, töitä on niin paljon. Ja hyvä niin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu