Liikenne

Kuva: Juna-asema sai yhden Helsingin suurimmista katutaideteoksista

GRAFFITI Betonin harmaus väistyi viikonloppuna.

Malminkartanon asema maalattiin viikonloppuna. Nyt työmaa-aidat on jo poistettu ja teoksia pääsee ihailemaan.

Roope Niemi

Malminkartanon asematunneliin on maalattu yksi Helsingin suurimmista katutaideteoksista.

Betoninharmaa, yli 200-metriseen asematunneli maalattiin 50 eri taiteilijan voimin. Aidat poistettiin maanantaina iltapäivällä, ja nyt teoksia pääsee kunnolla tutkailemaan.

– Yhteisötaiteena toteutettavien teosten tyylit ovat hyvinkin laajoja ja katutaiteen erilaisia suuntauksia mukailevia. Myös tekijöiden ja teosten taustat ovat hyvinkin erilaisia, Helsingin kaupunki tiedotti viime viikolla.

Teosten tekijät valitsi raati, joka koostuu eri alojen ammattilaisista ja alueen toimijoista.

Asematunnelin betoniseinään tehtiin jo vuonna 1982 Suomen ensimmäinen taiteellinen graffiti, joka sai synnyttyään suuren huomion.

Kesällä 1995 seinät maalattiin uudelleen graffititaiteella. Teoksia oli tekemässä noin 40 nuorta taiteilijaa.

Vuosien saatossa graffitien päälle tehtiin kuitenkin suuri määrä töhryjä. Tämän seurauksena aseman seinät maalattiin betoninharmaiksi vuonna 2004.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Liikenne

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu