Puheenaihe

Jan Vapaavuori suurmoskeijahankkeesta Ylelle: "Ei kenenkään etu siinä mittakaavassa"

Jan Vapaavuori 

Arkistokuva / Päivi Tuovinen

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori vieraili Ylen Ykkösaamussa. Hänen tiedetään vastustavan suurmoskeijan rakentamista Helsinkiin. Hän perustelee linjaansa ohjelmassa. Vapaavuori toteaa, että Helsingissä on jo 22 erityyppistä moskeijaa tai rukoushuonetta.

– Nyt on kysymys dramaattisesti isomman kokoluokan hankkeesta, johon moskeijan lisäksi liittyy myös iso kulttuurikeskus. En ole vakuuttunut siitä, että se on kenenkään etu siinä mittakaavassa meidän muslimiväestön määrään nähden. Pelkään, ettei se ole edes muslimiväestön etujen mukaista. Pahimmillaan luo vain lisää jännitteitä, Vapaavuori kuvailee.

Hän sanoo, että moskeija voisi lietsoa vastakkainasettelua. Pormestari toteaa, ettei liene sellaista moskeijahanketta, joka yhdistäisi kaikki erilaiset islamilaiset yhdyskunnat.

Myös rahoituksen kanssa on ollut haasteita. Katso koko haastattelu Ylen sivuilta.

Lähde: Yle

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Helsingin suurmoskeijan tonttikysymys ratkeaa pian – tässä uusin aikataulu19.10.2017 17.30

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu