”Konepajasta tulee ihan huikea” – Bruce Oreckin ostoaikeet innostavat Vallilassa

Jakke Nikkarinen

Johanna Erjonsalo

Jakke Nikkarinen

Johanna Erjonsalo

VALLILA Entisestä VR:n konepajaalueesta kaavaillaan ravintoloiden, kaupan, tapahtumien ja kirpputorin pöhinäkeidasta.

Vallilan konepaja-alueella sijaitsevan kirpputori Brunon omistajat ovat innoissaan tulevasta vuokraisännästään.

– Se mitä Bruce Oreck on kertonut, kuulostaa ihan mahdottoman hyvältä, Jakke Nikkarinen toteaa.

Yhdysvaltain entinen suurlähettiläs Oreck on kertonut ostavansa VR:ltä konepajakompleksin, joka muodostuu kokoonpano-, maalaamo- sekä sähköjunarakennuksesta.

Kyseessä on alueen suurin rakennuskokonaisuus, jonka pinta-ala on noin hehtaari.

VR vahvistaa kauppaneuvottelut, muttei kerro enempää keskeneräisestä asiasta.

Tämä houkuttelee myös kansainväliset turistit paikalle.”

Kirpputoriyrittäjien mukaan Oreck on piipahdellut alueella juttelemassa viime kesästä alkaen.

– Tarkoituksena on, että Bruno voisi jäädä tähän ja että saisimme ensi kesäksi terassin. Sen lisäksi tänne voisi tulla esimerkiksi pop up -ravintolaa, kauppaa ja niin edelleen, Nikkarinen kertoo.

Oreck on luvannut valottaa suunnitelmiaan tarkemmin torstaina 16. marraskuuta, jolloin hän tapaa alueen naapurustoa.

Julkaisemassaan lyhyessä tiedotteessa Oreck kuvailee historiallisten rakenteiden tarjoavan mahdollisuuden etsiä uutta soveltuvaa käyttöä.

– Joka kerta, kun astun rakennuksiin sisään, voin tuntea seinien yhä heijastavan niiden suomalaisten miesten ja naisten energiaa, jotka täällä kerran työskentelivät – ja olen taas innoissani ottamaan tämän projektin vastaan, Oreck lausui.

Nikkarinen luottaa kuulemansa perusteella siihen, että konepaja-alue alkaa taas kukoistaa.

– Tästä tulee valtavan hieno! 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa rakennetut tiilimakasiinit pääsevät oikeuksiinsa, kun piha-alue saadaan kuntoon ja rakennukset oikeaan käyttöön, Nikkarinen hehkuttaa.

– Tämä houkuttelee myös kansainväliset turistit paikalle, hän uskoo.

Nikkarinen ja Brunon toinen yrittäjä Ilkka Hietala keräsivät Konepajan pelastamiseksi kulttuurikeitaaksi noin 12 000 nimen adressin. Hankkeella vastustettiin aikeita muuttaa makasiini Bauhausin rautakaupaksi.

– Adressilla oli ratkaiseva vaikutus, sillä sen jälkeen väki alkoi kiinnostua alueesta ja VR sai paljon uusia kyselyjä tiloista, Nikkarinen sanoo.

Myös kaupungin päättäjät kääntyivät massiivista rautakauppahanketta vastaan, koska eivät katsoneet sen sopivan paikkaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Käyttäjän Jukka Hämäläinen kuva
Jukka Hämäläinen