Vaalikoneemme on nyt avattu!

Puheenaihe

Kolme terveysasemaa sulkee ovensa – palvelut löytyvät jatkossa jättikeskuksesta

PALVELUT Herttoniemen, Vallilan ja Kallion asemien ovet suljetaan reilun kahden kuukauden kuluttua.

Roihuvuorelainen Lotta Lindroos tuli poikansa Eelis Malinin kanssa Herttoniemen terveysasemalle tutkituttamaan terveydenhoitaja Nura Hassanilla punoittavaa silmää ja haavaa sormessa. – Meille sillä ei ole niin väliä matkan kannalta. Matka on melkein sama, toteaa Lindroos terveyspalveluiden muuttamisesta Kalasatamaan.

Päivi Tuovinen

Herttoniemen terveysaseman lähtölaskenta on jo alkanut, vaikka arki asemalla pyörii täyttä häkää vielä kaksi kokonaista kuukautta.

Helmikuun ensimmäisenä perjantaina ovet suljetaan lopullisesti ja koko aseman toiminta siirtyy 5. helmikuuta avattavaan Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskukseen, jonne siirtyvät myös Kallion ja Vallilan asemien toiminnot.

– Uuden aseman suunnittelua on ollut jo pitkään. Tällä hetkellä se on numeroita, pöytiä, tuoleja, puhelimia, työvuoroja. Hyvin konkreettista, luettelee Kalasatamaan siirtyvä Herttoniemen aseman ylilääkäri Olli-Matti Valkonen.

Herttoniemen terveysaseman ylilääkäri Olli-Matti Valkosella on kädet täynnä töitä, kun Kalasataman uutta hyvinvointiasemaa suunnitellaan muiden töiden rinnalla. (Kuvat: Päivi Tuovinen)

– Tuleva muutto täällä Herttoniemessä näkyy tällä hetkellä jatkuvana pienenä vajauksena, kun henkilökunta ravaa erilaisissa kokouksissa. Muuten arki pyörii täysin normaalisti viimeiseen viikkoon asti.

Koko aseman henkilökunta siirtyy Kalasatamaan neuvolaa lukuun ottamatta. Neuvolapalvelut siirtyvät joulukuussa alussa Itäkeskuksessa sijaitsevaan Itäkadun perhekeskukseen.

Olen luvannut näille ihmisille, että pidän heistä huolen loppuun asti."

Terveysasemien sulautuminen Kalasataman kuusikerroksiseen jättiasemaan on vuosien ponnistus. Työntekijöitä uudella asemalla on yhteensä noin 500, sillä kolmen terveysaseman terveys- ja sosiaalipalvelut ovat tämän jälkeen saman katon alla.

– Me olemme viikoittain yhteistyössä lähiesimiesten kanssa ja teemme koko ajan jo tulevaisuutta. Itse näen vahvasti tulevan rakennuksen jo edessäni, sanoo Valkonen, joka on toiminut Herttoniemen terveysaseman ylilääkärinä vasta kolme ja puoli vuotta, eikä muutto Herttoniemestä tunnu hänestä haikealta.

– Itse olen tiennyt jo tullessani, että asema lopetetaan. Minulle tämä on alusta alkaen ollut katoava paikka, mutta olen luvannut näille ihmisille, että pidän heistä huolen loppuun asti.

Kalevi Häkkinen ottaa seinästä tukea mennessään terveydenhoitajan vastaanotolle Herttoniemen terveysaseman päivystyksessä.

Herttoniemen terveysasemalla muutto ei vielä konkreettisesti näy, sillä aseman yli 40 lääkäriä ja hoitajaa ottavat mukaansa vain henkilökohtaiset tavaransa ja hoitovälineet, jotka pakataan vasta viimeisellä aukioloviikolla. Terveysasema, vieressä sijaitseva sairaala sekä kirjasto puretaan ja tilalle rakennetaan asuntoja noin 600 asukkaalle. Terveysasema ja sairaala ovat valmistuneet 70- ja 80-luvuilla.

Herttoniemen terveysaseman ovet sulkeutuvat lopullisesti ensi helmikuun alussa.

Terveyspalveluiden siirtyminen Herttoniemestä Kalasatamaan jakaa potilaiden mielipiteitä.

– Pidän sitä erittäin huonona. On ihmisiä, joiden on vaikea liikkua. Ei se kuskaaminenkaan ilmaista ole, toteaa Harry Eerikäinen Herttoniemen terveysasemalla.

– Ikävää, että palvelut läheltä katoavat. Nytkin tuli äkkilähtö tänne, sanoo terveysaseman päivystykseen saapunut Kalevi Häkkinen.

Diabeteshoitajan luokse tullut Eira Paavolainen näkee muutossa paljon hyvää.

– Kaikki palvelut ovat Kalasatamassa samassa. Se on hyvä asia. Asun Herttoniemenrannassa, joten pääsen sinne nopeasti metrolla ja matkakin on melkein sama kuin tällä hetkellä.

Herttoniemenrannassa asuva Eira Paavolainen saapui Herttoniemen terveysasemalle diabeteshoitajan vastaanotolle. 

Muutto on edessä myös Kallion ja Vallilan asemilla. Muuttoviikon perjantaina terveysasemilla hoidetaan vain päivystyspotilaita.

– Yritämme tietenkin välttää kaaosta Kalasatamassa, joten hoidamme kiireelliset potilaat perjantaina, joka on suunniteltu muuttopäiväksi. Tarkoitus on, että muutto näkyisi potilaillemme mahdollisimman vähän, sanoo terveysasemien ylilääkäri ja Kalasataman uuden aseman vastaava ylilääkäri Anne Kaijasilta.

Kalliosta ja Vallilasta Kalasatamaan siirtyy lähinnä lääkintälaitteita ja tutkimuspöytiä.

Kalasataman jättikeskus aukeaa helmikuussa

Herttoniemen, Vallila ja Kallion terveysasemien toiminnat siirtyvät helmikuussa Kalasatamaan, kun uusi terveys- ja hyvinvointikeskus avataan.

Muuton myötä toiminta terveysasemilla lakkautetaan.

Terveysasemien henkilökunta siirtyy Kalasatamaan neuvoloita lukuun ottamatta.

Neuvolapalvelut sijoitetaan perhekeskuksiin.

Kalasataman uudessa palvelumallissa asiakas saa terveys- ja sosiaalipalvelut saman katon alta.

Tavoite on, että vuoteen 2030 mennessä Helsingissä olisi kuusi terveys- ja hyvinvointikeskusta eli Kalasatama ja keskusta sekä kaksi idässä, yksi lännessä ja yksi pohjoisessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Alle 30 vuotta vanha terveyskeskus puretaan Helsingissä – tilalle asuntoja31.10.2017 20.15
Tällainen on jättimäinen uuden ajan terveyskeskus Helsingissä – "Noin kuusi jalkapallokenttää päällekkäin" 21.6.2017 06.35
Neuvoloita lakkautetaan Helsingissä – tilalle isoja perhekeskuksia ja kotikäyntejä31.5.2017 12.37
140 000 helsinkiläistä saa yhteisen jättiterveysaseman – uudisrakennus Kampin metroaseman päälle28.4.2017 13.53
Terveysasema selätti puhelinruuhkat – "Käytämme lääkärin ammattitaitoa siihen, mihin sitä oikeasti tarvitaan"9.9.2017 18.20
Jättiterveysasema ajautui ruuhkiin8.10.2013 14.05
Sähkötaloon ei ehkä sittenkään tule terveyskeskusta26.12.2015 13.57
Uusi palvelumalli suisti terveysaseman kaaokseen – "Puhelimella ei ole päässyt läpi ollenkaan"5.1.2017 19.15
"Jos vanhempi tulee neuvolaan puhelin kädessä, siihen puututaan" – Älylaitteet herättävät myös huolta5.11.2016 19.10
Itäkeskuksen poliisitaloon perustetaan Helsingin ensimmäinen perhekeskus8.12.2015 14.11

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Vaalikoneemme on nyt avattu!

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu