Paikalliset

Pakilan koulu- ja päiväkotitilat selvitykseen

Pakilassa on paljon remontoitavia koulu- ja päiväkotitiloja. Kuvituskuva.

Armi Suojanen

Helsingin kaupunki valmistelee hanketta, jossa tarkastellaan Pakilan yläasteen koulun ja Pakilan ala-asteen koulun sekä päiväkoti Havukan ja päiväkoti Pakilan tiloja kokonaisuutena. Samalla selvitetään myös liikunta-alueiden ja mahdollisesti vapautuvien tonttien kehittämistä sekä väistötilaratkaisuja.

Tavoitteena on löytää paras ratkaisu koulujen ja päiväkotien toiminnan, kaupunkikuvan ja kokonaiskustannusten kannalta.

Hanketta suunnitellaan toteutettavaksi vaiheittain, kiireellisimpänä Pakilan yläasteen (Pilkekuja 10) tilat. Hankkeessa selvitetään, korvataanko yläasteen rakennus uudisrakennuksella. Nykyisen rakennuksen perusparannus on kallis ja lisäksi rakennus on haastava muun muassa esteettömyyden ja nykyisten opetusmenetelmien tilavaatimusten kannalta. Yläasteen perusparannus oli suunniteltu alkavaksi vuonna 2019.

Pakilan ala-asteen (Halkosuontie 88) koulurakennuksen perusparannus sekä päiväkoti Havukan (Ripusuontie 34) ja päiväkoti Pakilan (Palosuontie 2) korvaava uudisrakennus on suunniteltu toteutettaviksi vuosina 2023–24.

Hanke on suunniteltu toteutettavaksi allianssimallilla, jossa kaupunki ja kilpailutettavat palveluntuottajat tekevät ensiksi ehdotuksen kokonaisratkaisuksi ja suunnittelevat ja toteuttavat hankkeen yhdessä.

Alueen asukkaiden tarpeita ja toiveita kaupungin tiloista kartoitetaan alkuvuonna 2018.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu