Puheenaihe

Veikkaus kiristää nettipelaamisen sääntöjä merkittävästi – vuoden täyskielto mahdolliseksi

Kuvituskuva

Kuvakaappaus/Veikkaus

Peliyhtiö Veikkaus kertoo tiukentavansa verkkopeliensä rajoituksia.

Jatkossa jokaisen verkkopelaajan on itse määriteltävä rahansiirtoraja omalle pelitililleen. Raja määritetään sekä vuorokausi- että kuukausikohtaisesti.

– Tietojemme mukaan millään muulla peliyhtiöllä maailmassa ei ole pakollista rahansiirtorajaa, sanoo Veikkauksen vastuullisuusjohtaja Pekka Ilmivalta tiedotteessa.

Jatkossa Veikkauksen asiakas voi myös estää kaiken verkkopelaamisensa pysyvästi. Ilmivallan mukaan täyskielto on asiakkailta tullut toivomus.

– Jos asiakas valitsee tämän ominaisuuden, hän voi aikaisintaan vuoden kuluttua pyytää asiakaspalveluamme avaamaan pelitilin uudelleen. Silloinkin pyyntöön tulee vielä kolmen kuukauden harkinta-aika, joten hätiköidysti ei verkkopelaamisen pariin pääse, Ilmivalta korostaa.

Veikkaus kiristää verkkopelaamisen rajojaan ongelmapelaamisen vähentämiseksi. Jo lähes puolet Veikkauksen liikevaihdosta tulee verkkopelaamisesta.

Veikkauksen verkkopelien pelirajoitukset astuvat voimaan 12. joulukuuta.

Pelaatko Veikkauksen pelejä verkossa?

Kyllä
76% (148 ääntä)
En
24% (46 ääntä)
Ääniä yhteensä: 194

Näin Veikkaus kiristää verkkopelin rajoituksia

Ennen rahansiirtoa pelaajan on asetettava rahansiirtorajat vuorokausi- ja kuukausitasolle.

Nopearytmisiä pelejä pelaavan (kasinopelit, pöytäpelit, eBingo, nettiarvat, Syke, Pore ja Matkapeli) pitää asettaa pelaamiselle tappiorajat vuorokausi- ja kuukausitasolle. T

Verkkopelipalvelun aikamuistuttaja muistuttaa ajankäytöstä 60 minuutin kuluttua palveluun kirjautumisesta. Muistuttimen voi säätää näkymään tiheämmin.

Pelaaja voi asettaa peli- tai peliryhmäkohtaisen pelineston haluamakseen ajaksi kalenterinäkymästä maksimissaan vuodeksi.

Verkkopelipalvelun jokaisella pelisivuilla voi estää kaiken digipelaamisen seuraavan vuorokauden loppuun asti erillisellä Estä pelaaminen -painikkeella.

Toistaiseksi voimassaolevalla pelinestolla voi estää oman verkkopelaamisen pysyvästi. Tämä sulkee myös peliautomaateilla pelaamisen etuasiakkuuteen liitetyillä maksukorteilla.

Ennen 12.12. asetetut rajoitukset verkko- ja mobiilipeleille nollaantuvat ja ne tulee asettaa uudelleen seuraavalla kirjautumiskerralla.

Lähde: Veikkaus

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu