Urheilu

Viveca Lindfors muuttui haastajaksi – "Nyt minulla on kahta isompi tarve näyttää"

URHEILU Maapaikan hankkiminen ei tuonut Lindforsille paikkaa olympialaisiin.

Espoon Jäätaitureista SM-kilpailuihin pääsevät junioreissa luistelevat Anni Skogberg, Laura Karhunen ja Lilli Saksela. Viveca Lindfors kilpailee naisissa. Virpi Horttana valmentaa heitä kaikkia kuten myös kuvasta puuttuvaa juniorien sarjaan osallistuvaa Linnea Cederiä.

Sirpa Repo

Espoon Jäätaitureiden Viveca Lindfors lähtee parantamaan viime kauden SM-kilpailujen sijoitustaan. Vuosi sitten selkävaivoista kärsinyt Lindfors sijoittui pronssille.

Luistelija edusti syksyllä Suomea kilpailuissa, joissa jaettiin viimeiset maapaikat olympialaisiin. Vaikka Lindfors sen hankki, valitaan maamme ainoa naisedustaja vasta myöhemmin.

Liitto on linjannut, että Etelä-Koreaan lähtee tällä kaudella parhaat pisteet saanut luistelija.

– Olen todella iloinen ja ylpeä siitä, että hankin maapaikan. Tietysti olisi tuntunut hyvältä kuulla, että sen ansiosta pääsen olympialaisiin. Nyt minulla on kahta isompi tarve näyttää, että ansaitsen sen paikan, luistelija vakuuttaa.

EM-kisoihin Suomella on kaksi paikkaa naisissa. Sinne lähetetään kaksi parhaat pisteet tehnyttä luistelijaa.

Etelä-Vantaan Taitoluistelijoita edustava Emmi Peltonen kilpaili viime viikonloppuna ja teki kauden parhaat pisteensä 154,39. Ero kahden helsinkiläisen pisteissä on hiuksenhieno. Lindforsin parhaat pisteet ovat olympiakarsinnan 154,10.

Lindfors tietää, ettei ole vielä saanut kilpailuissa molempia ohjelmia onnistumaan nappiin.

– Kuntoni on ollut tosi hyvä. Kisoissa kaiken on kuitenkin onnistuttava hetkessä kohdilleen. Siihen vaikuttaa päivän vireys, Lindfors pohdiskelee.

Hän uskoo, että on kauden vanhetessa parhaimmillaan.

– Uusissa ohjelmissa on potentiaalia. Minulla on kaikki vaadittava tekninen osaaminen ja taiteellinen puoli on parantunut. Pystyn myös luistelemaan hyvin tiukoissa paikoissa. Hoidan homman.

EM-kisojen ja olympialaisten lisäksi Lindforsin tavoitteena on päästä tällä kaudella MM-kilpailuihin.

Viime kauteen verrattuna Lindfors kertoo saaneensa alle hyvän harjoittelujakson. Nyt hänen on kaikin puolin hyvä olla.

Koulu on saanut antaa tilaa luisteluun keskittymiselle. Ennen olympiakarsintoja koulu oli kokonaan tauolla. Lindfors sanoo, että nyt hän koettaa saada tehtyä jotain.

– En käytä kouluun paljoa aikaa.

Viveca Lindfors

18-vuotias Espoon Jäätaitureita edustava luistelija.

Valmentaja Virpi Horttana.

Hankki olympiakarsinnoissa Suomelle maapaikan.

Osallistunut kaksi kertaa EM-kilpailuihin, 2016 kahdeksas.

Viime SM-kisoista naisissa pronssia, sitä ennen neljäs.

Suomalaisnaisista kauden toiseksi parhaat pisteet.

Kolmatta vuotta Pohjois-Haagan urheilulukiossa.

Asuu Helsingissä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Urheilu

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu