Puheenaihe

Paperittomien määrä voi tuplaantua kevääseen mennessä – USU: "Potentiaalia on"

Paperittomien määrä voi lisääntyä Suomessa.

Arkisto / Johanna Erjonsalo

Laittomasti Suomessa oleskelevien paperittomien henkilöiden määrä voi jopa tuplaantua kevääseen mennessä, kertoo Uutissuomalainen.

– Potentiaalia laittoman maassaolon lisääntymiseen on. On mahdollista, että turvapaikkaprosessin kautta tulee vielä useita tuhansia uusia laittomasti maassa olevia, sanoo Maahanmuuttoviraston maahanmuuttoyksikön johtaja Pekka Nuutinen.

Myös Pakolaisneuvonta ry:n vs. toiminnanjohtaja Pia Lindfors uskoo, että paperittomien määrä kasvaa.

– Tämä on puhtaasti laskennallista, mutta hallinto-oikeuksissa olevien valitusten perusteella paperittomien määrä voi kasvaa tuhansilla. On hyvinkin mahdollista, että niin käy, koska mikään ei viittaa siihen, että nämä ihmiset olisivat lähdössä omaehtoisesti.

Paperittomien odotetaan jäävän Helsinkiin, joka on laajentamassa heille annettavia sosiaali- ja terveydenhoitopalveluita.

Migrin Nuutinen arvioi, että keväällä voi olla käsillä "jonkinlainen yhteiskunnallinen ongelma".

– Kyllä siitä jonkinasteinen yhteiskunnallinen asia voi tulla, myöntää Nuutinen USU:lle.

Hän on huolissaan etenkin irakilaisista, jotka ovat suurin päätöksistä valittanut ryhmä. Paperittomia uhkaavat harmaan talouden pimeät työmarkkinat, rikollisuus sekä hyväksikäyttö.

Paperittomien määrästä on Suomessa esitetty suuresti poikkeavia arvioita. Paperittomia auttanut aktivisti-tutkija Mervi Leppäkorpi arvioi Ylen mukaan jo vuonna 2011, että paperittomia voisi olla Suomessa jopa 10 000.

Vuonna 2012 STT:n uutisessa asiantuntija-arvioksi annettiin enimmillään noin 4000–5000.

Kun Helsingin kaupunki päätti paperittomien palveluiden laajentamisesta tänä syksynä, käytettiin pohjana sisäministeriön uusinta arviota, jonka mukaan paperittomia on Suomessa 1000–2000.

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita turvapaikanhakijoita on kadonnut Suomen viranomaisilta yli 6 000. Heistä suurimman osan uskotaan lähteneen Suomesta, ja satoja ollaan palauttamassa takaisin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu