Puheenaihe

Näin mahdollinen lakko vaikuttaa eri pankkien toimintaan – konttorit kiinni, tapaamisia perutaan ja palveluita rajoitetaan

Pankkikortit ja -automaatit toimivat lakon aikana.

Jussi Partanen

Torstaiaamuna mahdollisesti alkava rahoitusalan lakko vaikuttaa monin tavoin pankkien toimintaan.

Nordean, Osuuspankin ja Danske Bankin konttorit ovat pääsääntöisesti suljettuna lakon aikana koko maassa.

Mahdollisesti avoinna olevista konttoreista ja muista muutoksista tiedotetaan pankkien verkkosivuilla, Facebookissa ja Twitterissä.

S-Pankin asiakaspalvelupisteet S-ryhmän toimipaikoissa ovat auki normaalisti.

S-Pankki pyrkii muutenkin palvelemaan asiakkaita tavalliseen tapaan lakon aikana.

Nordea pyrkii varmistamaan verkkopankin, mobiilipalveluiden ja korttien toiminnan myös lakon aikana.

Mahdollisten teknisten häiriöiden sattuessa korjaustoimenpiteet voivat kestää tavallista pidempään.

Nordean 24/7-asiakaspalvelu ja yritysten asiakaspalvelu palvelevat rajoitetuin palveluajoin ja vajaalla miehityksellä. Tavallista pidempiin jonoihin on hyvä varautua.

Asiakkaiden kannattaa varautua myös siihen, että pankin kanssa esimerkiksi asuntokauppojen vuoksi sovitut tapaamiset voivat siirtyä.

Käteistä rahaa voi nostaa Nordean korteilla Otto-automaateista sekä suuresta osasta K-ruokakauppoja, R-kioskeista ja Tokmanni-myymälöistä. Käteistä rahaa voi tallettaa TalletusOtto-automaateissa.

Nordea kehottaa varautumaan palveluruuhkiin myös välittömästi lakon jälkeen.

Osuuspankki pyrkii myös turvaamaan henkilö- ja yritysasiakkaiden tärkeimmät palvelut, kuten korttimaksamisen, käteisautomaattien toiminnan sekä palkkojen, eläkkeiden ja laskujen maksun. Verkkopankki toimii myös.

Palveluissa voi kuitenkin esiintyä häiriöitä ja niiden korjaamisessa voi olla viiveitä.

Osuuspankin puhelinpalvelu ja verkkopalvelun chat palvelevat, mutta rajoitetuin palveluajoin ja normaalia pienemmällä miehityksellä.

Torstaille ja perjantaille pankin kanssa sovitut tapaamiset voivat siirtyä.

Osuuspankin maksukortit toimivat lakon aikana pääsääntöisesti normaalisti kotimaassa ja ulkomailla.

Käteisautomaatit toimivat myös. Käteistä rahaa saa OPn korteilla myös esimerkiksi useiden K-ryhmän ruokakauppojen, Tokmannien, Neste Palveluasemien sekä R-kioskien kassoilta.

Danske Bank pyrkii myös varmistamaan henkilö- ja yritysasiakkaiden tärkeimmät palvelut, kuten käteisautomaattinostot, verkkopalvelun ja korttimaksamisen.

Palvelujen saatavuudessa ja toimivuudessa voi kuitenkin esiintyä viiveitä ja häiriöitä. Myös häiriöiden korjaaminen voi viivästyä.

Danske Bankin puhelinpalvelu on lakon aikana kiinni.

Käteisautomaatit ja käteisen nostaminen kaupan kassalta toimivat. Laskuja voi maksaa verkko- ja mobiilipankissa ja myös rahan siirtäminen MobilePay’llä onnistuu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu