Puheenaihe

Junalla Helsingistä Turkuun vain tunnissa – oikoradan suunnittelu alkaa nyt

Kuvituskuva.

Päivi Tuovinen

Espoosta Lohjan kautta Saloon kaavaillun oikoradan yleissuunnittelu alkaa maastossa ja suunnitellulla ratalinjalla.

Hallitus lupasi viime vuonna 40 miljoonaa euroa radan yleissuunnitelmaan. Nyt Liikennevirasto on julkaissut kuulutuksen suunnittelutyön aloittamisesta. Kuulutuksen jälkeen Liikennevirastolla on oikeus tehdä alueen kiinteistöillä mittauksia, maaperätutkimuksia ja muita valmistelevia toimenpiteitä. Yleissuunnittelun on määrä alkaa ensi vuoden alkupuolella.

Ratalinja erkanee rantaradasta Espoon Kauklahden jälkeen ja ylittää Turunväylän Ämmässuon liittymän lähellä. Tämän jälkeen ratalinja jatkaa Turunväylän pohjoispuolella Veikkolan läpi kohti Lohjaa.

Oikoradan rakentamisesta ei ole vielä päätöksiä. Erityisesti Varsinais-Suomen kunnat, Lohja ja Espoo ajavat hanketta eteenpäin.

Rata mahdollistaisi noin tunnin junamatkan Turun ja Helsingin välille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu