Paikalliset

Arvostettu puistotäti lopettaa Töölössä

Raija Annala kaappasi syliinsä Zachris ja Ksenja Skrabbin, jotka ovat olleet ahkeria puiston käyttäjiä. Koko perjantain aamupäivä oli täynnä haikeita halauksia, kiitoksia ja kukkia.

Anneli Tuominen-Halomo

Liki 30 vuotta ja vuodesta 1999 lähtien Töölössä Apollonkadulla puistotätinä toiminut Raija Annala lähtee haikein mielin eläkkeelle. Hän toivoo hartaasti, että työlle löytyisi vielä jatkaja.

– Ehdotin parille nuorelle isälle, että jospa he ryhtyisivät tähän työhön, mutta he meinasivat mennä pyllylleen, Annala nauraa.

Töölönkin vuosina puistossa ovat leikkineet sadat lapset. Jokaisena päivänä puistossa on ollut joku leikkimässä, vaikka välillä on satanut kaatamalla tai välillä on pitänyt vetäytyä puiden alle suojaan paahtavalta auringolta. Pakkasraja on 12 astetta.

Annala on tottunut siihen, että ympärillä on paljon väkeä. 9-lapsisessa perheessä hän tottui hoitamaan nuorempia.

Apollonkadun puistossa on puistotädin kanssa käynyt leikkimässä päivittäin noin 15 lasta. Puistossa mummin hoivissa on ollut aina tyttärentytär Jenna, joka syksyllä aloittaa eskarin.

– Lapset ovat ihania. On ollut kiva tehdä tätä työtä, Raija Annala sanoo.

On tosi sääli, että tälle työlle ei taida olla jatkajaa.”
Skrabbin perhe on käyttänyt puistoa ahkerasti kaksi vuotta.

– Tämä on ihana henkireikä äidille. Ehdin käydä kaupassa sillä aikaa kun lapset leikkivät puistossa. Kahden lapsen kanssa kauppaan meneminen on hankalaa, Michaela Skrabb sanoo.

Ksenja on tutustunut puistossa parhaaseen ystäväänsä Emelieen ja pikkuveli Zachris touhuaa myös mielellään puistossa. Äidin mielestä lapset ovat pysyneet terveempinä, kun he leikkivät tuntikausia ulkona.

– On tosi sääli, että tälle työlle ei taida olla jatkajaa. Jos tällaista puistotätipalvelua ei olisi ollut, olisin harkinnut töihin paluuta jo aiemmin, Michaela Skrabb tunnustaa.

Äidit kehuvat kilvan puistotädin työtä. Raija Annala on helpottanut niin monen töölöläisperheen arkea, ja lasten silmät syttyvät, kun he kuulevat sanan ”puisto”.

Äidit toivovat puistotädin työlle jatkajaa, koska se on edullinen vaihtoehto kaupunginkin kannalta.

Läksiäiskahveilla perjantaina töölöläisäidit ja lapset kiittivät Raijaa muun muassa kukin ja halauksin. Leikkipuistotoiminnan päällikkö Marjut Marjanen ja johtava leikkipuisto-ohjaaja Anja Virolainen toivat kaupungin kukat.

– Me arvostamme leikkipuistotoimintaa aivan valtavasti. Perinne ei saisi katketa, koska haluamme tarjota lapsiperheille vaihtoehtoja, Marjanen korostaa.

Puistotädin työstä kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Anja Virolaiseen, jonka yhteystiedot löytyvät Helsingin kaupungin nettisivulta.

Helsingissä on 69 leikkipuistoa ja enää 11 puistossa on puistotäti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu