Puheenaihe

Näissä vakuutusriidoissa suomalaiset pettyvät: Rakennusvirheet, varastettu puhelin, tapaturmat, kolariauton arvo...

Kotivakuutuksissa tyypillisimmät riidat liittyvät korvausten määrään.

Arkisto/Tanja Kuisma

Finen vakuutus- ja rahoitusneuvontaan tuli viime vuonna lähes 8 000 uutta yhteydenottoa. Eniten kysymyksiä tuli vakuutusten korvaus- ja ehtoasioista, vakuutusmaksujen muuttamisesta ja vakuutusten voimassaolosta.

– Vakuutuksia on monenlaisia. Niitä otetaan paljon ja ne ovat usein aika mutkikkaita kokonaisuuksia. Jos asiakas on vielä saanut kielteisen korvauspäätöksen, tyytymättömyyden tunteet ovat täysin ymmärrettäviä. Finen asiamääristä on aina ollut noin 70-75 prosenttia vakuutusasioita, johtava neuvonantaja Ville Raulos kertoo.

Fine on riippumaton asiantuntijaelin, joka voi antaa suosituksia mm. pankki- ja vakuutusriidoissa. Ne eivät ole oikeudellisesti sitovia.

– Vuoden 2016 sairausvakuutusten ehtomuutokset näkyivät meillä kysymysten piikkinä, mutta viime vuonna ei ollut vastaavia piikkejä, Raulos toteaa.

– Eniten kyselyjä tulee kotivakuutuksista, koska niitä on myös määrällisesti paljon, Finen viestintäpäällikkö Elina Antila sanoo.

Mitä ovat tyypillisimmät tapaukset, joissa asiakas ei ole saanut vakuutusyhtiöltä korvausta?

– Yksityistapaturmavakuutusten puolella varsin tyypillinen tapaus on sellainen, kun asiakas ei ole saanut korvausta, kun lääkärilausunnon mukaan vamma ei ole syntynyt tapaturman myötä vaan taustalla on sairausperäinen syy. Ajoneuvovahingoissa valitukset koskevat niin ikään eniten korvattavan auton arvoon liittyviin ratkaisuihin.

– Kotivakuutuksissa tyypillisimmät riidat liittyvät korvausten määrään. Esimerkiksi asunnon arvosta voi olla näkemyseroa. Varastetun tai kadonneen matkapuhelimen osalta on paljon epäselvyyksiä. Rakennusvahinkojen puolella esiin nousevat esimerkiksi rakennusvirheet, Raulos linjaa.

Noin puolet vuonna 2016 Finelle tulleista vakuutusyhtiöitä koskeneista kuluttajien riita-asioista päätyi vakuutusyhtiön eduksi (58%).

Riitatapausten selvittelyn lisäksi Fine tarjoaa neuvontapalvelua. Peräti 85 prosenttia Finen yhteydenotoista olikin nimen omaan neuvonta-asioita.

– Neuvonnan merkitys niin asiakkaille kuin palveluntarjoajillekin on suuri. Sen avulla voidaan estää orastavia riitoja, mikä on kaikille osapuolille hyvä ja nopea vaihtoehto. Valtaosa, lähes 80 % neuvonnan asiakkaista, sai vastauksen kysymykseensä jo saman päivän aikana, Finen toimitusjohtaja Elli Reunanen sanoo.

Koti- ja kiinteistövakuutuksissa kysymykset tarkentuivat erityisesti kosteus- ja vesivahinkoihin, sekä niiden vakuutusten rajoitusehtoihin. Henkilövahingoissa kysymykset liittyivät suurelta osin vakuutuksen kattavuuteen ja korvattavuuteen. Asiakkaat yllättyivät usein, kun vakuutus ei korvaa kulumista tai kaikista sairauksista johtuvia hoitokuluja. Myös auto- ja liikennevakuutusten maksu- ja bonusasiat herättivät kiinnostusta aiempaa enemmän.

Pankkiasioissa Fine sai eniten kyselyjä vääriin käsiin joutuneen maksukortin käytöstä, tilausansoista, sekä lainanotosta, -hoidosta ja vakuuksista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu