Puheenaihe

Influenssa jyllää taas – tauti on kaatanut väkeä jo sairaalapetiin

Muutamia influenssapotilaita on otettu alkuvuonna Peijaksen valvontaosastolle hoidettavaksi. Hoidossa on kyse lähinnä hengityksen tukemisesta, nesteytyksestä ja verenpaineen tarkkailusta. Taudin kestoa pyritään lyhentämään lääkityksellä.

Armi Suojanen/Arkisto

Joulun alla alkanut influenssakausi on jo näkynyt sairaaloiden teho-osastolla.

– Muutamia influenssapotilaita on otettu valvontaosastolle vuoden alusta alkaen. Näihin vaikeisiin tapauksiin on liittynyt keuhkokuume, mutta ketään ei ole tarvinnut laittaa hengityskoneeseen, kertoo Peijaksen osastonylilääkäri Mikko Holmberg.

– Toistaiseksi sairaalahoitoa vaativia influenssatapauksia on ollut melko vähän, Holmberg summaa.

Peijaksen influenssapotilaiden määrä on viime alkutalven kaltainen, mutta tilanne eroaa influenssavirusten suhteen: liikkeellä on nyt A-viruksen lisäksi aiempaa enemmän B-viruskantaa, johon rokote ei täysin tehoa.

Holmberg ennakoi, että influenssatapaukset ovat nyt selvästi kasvussa. Hänestä mikään ei silti viittaa laajan epidemian puhkeamiseen. Kokonaiskuvaa influenssan yleisyydestä on vaikea arvioida, sillä suurin osa ihmisistä saa vain lieviä oireita eikä tiedä sairastavansa tautia. Vakavimmin sairastuneet ovat usein iäkkäitä tai perussairaita.

Lääkäreiden mukaan influenssarokote kannattaa ottaa, vaikkei se tehoakaan liikkeellä olevaan Yamagata-B-virukseen. Kansallisessa rokotusohjelmassa pistettävä Influvac suojaa kahta influenssa A-virusta ja yhtä B-virusta vastaan.

Rokotteen osittainen suoja on parempi kuin ei suojaa ollenkaan, ja jos rokotettu saa taudin, se on yleensä lievempi kuin rokottamattomalla.

Viimeisin paha pandemia myllersi 2009, jolloin maassa levisi sikainfluenssaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu