Puheenaihe

Ajokortti ei jatkossa kelpaa kirjaston automaatilla – uusi EU-asetus syynä

KIRJASTO Uusi tietosuoja-asetus kiristää käytäntöjä. Ajokorttia ja muita henkilöllisyystodistuksia voi toistaiseksi käyttää lainaamiseen palvelutiskillä palveluaikoina.

Tietosuojan tiukentuminen muuttaa käytäntöjä kirjastoissa.

Kuvituskuva/Päivi Tuovinen

Kirjastot valmistautuvat EU:n uuden tietosuoja-asetuksen käyttöönottoon.

Enää lainausautomaatilla ei voi lainata ajokortilla ja muilla henkilötodistuksilla.

– Toukokuussa voimaan astuvassa asetuksessa yksityisyyden suoja on aiempaa vahvempi. Muutokset lainauskäytänteisiin ovat asiakkaan turvaksi. Asetus vaikuttaa esimerkiksi siihen, mihin henkilötunnusta voidaan käyttää, kertoo Järvenpään kirjastopalveluiden päällikkö Katariina Järveläinen.

Ajokorttia ja muita henkilöllisyystodistuksia voi kirjastokortin unohtuessa vielä toistaiseksi käyttää lainaamiseen palvelutiskillä palveluaikoina.

Kuinka moni asioi kirjastossa ajokortin kanssa?

– Henkilöllisyystodistuksella lainaavien asiakkaiden määrä on meillä muutamia prosentteja asiakaskunnasta, Järveläinen kertoo.

Ajokortilla lainaaminen on siis aiemminkin ollut tapa joustaa."

– Kirjastokortti on kirjaston asiakaskortti. Henkilöllisyystodistuksella lainaaminen on aina väliaikaista ja poikkeuksellista. Ajokortilla lainaaminen on siis aiemminkin ollut tapa joustaa tilanteessa, jossa asiakkaan kirjastokortti ei ole mukana kirjastossa.

Miten toimin, jos kirjastokorttini häviää?

– Väärinkäytösten välttämiseksi on ilmoitettava välittömästi kirjastoon kortin katoamisesta. Voit lainata edelleen kirjaston aineistoa palvelutiskillä kirjaston palveluaikoina. Uuden kirjastokortin saat kirjaston palvelutiskiltä mukaasi saman tien. Veloitamme palveluhinnaston mukaisen maksun kadonneen kortin tilalle annettavasta kirjastokortista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu