Puheenaihe

SuSu: Hallitus vaientaa virkamiehiä ympäristönsuojelussa – "Poikkeaa täysin siitä, mitä on tähän asti valmisteltu"

Kuvituskuva.

Sami Kiema

Hallitus on rajoittamassa valtion aluehallinnon uudessa tehtävänjaossa valtion virkamiesten valitusoikeutta ympäristölupa-asioissa, kertoo Sunnuntaisuomalainen. Ministerityöryhmän joulukuussa tekemän linjauksen pelätään heikentävän ympäristönsuojelun laillisuusvalvontaa.

– Tämä poikkeaa täysin siitä, mitä on tähän asti valmisteltu. Ely-keskusten tekemät valitukset ovat suhteellisen harvinaisia, mutta valitusoikeus on tärkeä hätäjarru, sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton erityisasiantuntija Tapani Veistola Sunnuntaisuomalaiselle.

Maakuntauudistuksen yhteydessä ympäristö- ja vesitalouslupien käsittely on tarkoitus siirtää aluehallintovirastoilta ja lupien valvonta ely-keskuksilta perustettavaan valtakunnalliseen Luova-virastoon. Joulukuun linjauksen mukaan Luova-virastoon ei aiota perustaa erillistä yleisen edun valvonnan yksikköä tai asiamiesjärjestelmää, kertoo Sunnuntaisuomalainen. Virastolle ei annettaisi myöskään ensivaiheen muutoksenhakuoikeutta hallinto-oikeuteen omista päätöksistään. Ely-keskuksille nykyisin kuuluva valitustie siis tukittaisiin.

Veistolan mukaan muutos ulkoistaisi ympäristönsuojeluun liittyvää laillisuusvalvontaa viranomaisilta järjestöille, joilla ei ole samanlaisia resursseja ja asiantuntemusta käytössään kuin ely-keskuksilla.

Ympäristöministeriön lainsäädäntöjohtaja Riitta Rönn kertoo Sunnuntaisuomalaiselle, että uusi linjaus perustuu hallitusohjelmaan. Sen mukaan viranomaisten keskinäistä muutoksenhakua pyritään vähentämään.

Aiemmin lausuntokierroksella oli malli, jossa Luova-virasto olisi saanut valitusoikeuden päätöksistään. Muun muassa Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK vastustivat mallia ja sitä puolsi KHO.

Rönn torjuu kritiikin, jonka mukaan hallitus olisi heikentämässä ympäristönsuojelua.

– Lupaprosessista tehdään etupainotteisempi. Tarkoitus on, että haettaessa Luova-virastosta ympäristölupaa yleisen edun valvonta toteutuu jo päätöksen valmisteluvaiheessa, Rönn sanoo Sunnuntaisuomalaiselle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu