Puheenaihe

Ostarin tehoratsia: Yksi liike suljettiin välittömästi – myös moskeijaan palotarkastus

Puhoksen ostari tunnetaan etnisistä liikkeistään. Kuvituskuva.

Arkisto

Viranomaiset kirjasivat kaksi rikosilmoitusta kahdesta ulkomaalaisrikkomuksesta ja kahdesta työnantajan ulkomaalaisrikkomuksesta viikonloppuna Itä-Helsingin Puotinharjun ostoskeskukseen tehdyssä tehoratsiassa.

Yksi ostoskeskuksen liikkeistä suljettiin välittömästi. Syynä oli poliisin mukaan laiton liiketoiminta.

Puotinharjussa sijaitseva Puhoksen ostari on tunnettu etnisistä liikkeistään.

Ratsiaan osallistuivat lauantaina poliisi, aluehallintovirasto, rajavartiolaitos, tulli, pelastuslaitos sekä Helsingin kaupungin elintarviketarkastajat suorittivat lauantaina.

Valvontaoperaation aikana tarkastettiin lähes kaikki ostoskeskuksen liikkeet. Poliisin mukaan viranomaiset halusivat selvittää muun muassa, että työnantajilla ja työntekijöillä on asianmukaiset luvat ja että liikehuoneistoissa on huomioitu paloturvallisuus. Myös ravintoloiden anniskelu oli tarkkailussa.

Komisario Heli Aaltonen Helsingin poliisilaitokselta sanoo, että operaatio sujui rauhallisesti.

Poliisi ei kerro, mihin liikkeisiin sanktiot kohdistuivat.

– Yleisesti voidaan todeta, että työnantajaa voidaan sakottaa esimerkiksi siitä, ettei hänen työntekijällään ole työnteko-oikeutta kyseiseen toimialaan, vaikka työntekijä olisi laillisesti maassa. Esimerkiksi siivoojan luvalla ei saa tehdä ravintolatöitä, Aaltonen sanoo tiedotteessa.

Osassa liikkeistä paloturvallisuusasioissa oli huolestuttavia puutteita.

Aaltosen mukaan eri viranomaiset tulevat tekemään myöhemmin kohteisiin jälkitarkastuksia. 

– Tahdomme ensin neuvoa ja antaa liikkeenharjoittajalle mahdollisuuden korjata havaitut puutteet, Aaltonen toteaa.

Poliisi selvitti myös ulkomaalaisten maassa oleskelun lainmukaisuutta. 

– Tarkastimme yhteensä 260 ihmisen henkilöllisyyden. Joukossa oli sekä ulkomaalaisia että suomalaisia. Tavoitimme kaksi etsintäkuulutettua ja kaksi laittomasti maassa oleskelevaa.

Myös ostoskeskuksessa sijaitsevaan moskeijaan tehtiin palotarkastus.

– Tässäkin yhteydessä tehtiin henkilöllisyystarkastuksia. Viranomaiset otettiin vastaan asiallisesti, ja huomioimme tarkastuksen ajankohdassa moskeijan rukousajat, Aaltonen sanoo.

Vastaavia operaatioita tehdään jatkossa myös muissa ostoskeskuksissa eri puolilla Helsinkiä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Nuori nainen raiskattiin Puhoksessa – MTV: ravintolan työntekijä kävi kimppuun hokien "anteeksi"18.12.2017 18.40
Shish sihisee Puhoksessa nyt Kurdistanin tyyliin27.6.2017 19.50
Rapistuneesta ostarista etninen basaari ja uusi "Kaapelitehdas"?16.1.2017 20.10
Bingo ja lähiöbaarit sinnittelevät Itiksen kansainvälisessä Puhoksessa – katso kuvat29.4.2014 16.00
Suomen suurimmasta ostarista tuli vilkas basaari21.5.2013 13.05

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu