Puheenaihe

Avoparille sakot kulkukoiran salakuljetuksesta – maksettavaa lähes 3 000 euroa

Johanna Erjonsalo / Arkisto

PORVOO | Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut 43-vuotiaan naisen ja 36-vuotiaan miehen salakuljetuksesta sakkoihin.

Naisen tuloilla 30 päiväsakon hinnaksi tuli 180 euroa ja miehen kohdalla 20 päiväsakon hinnaksi 2 800 euroa.

Oikeus katsoi porvoolaisen avoparin syyllistyneen huhtikuussa 2013 kreetalaisen kulkukoira Rosebudin salakuljetukseen Kreetalta Suomeen.

Koiran maahantuonnissa olisi kuulunut noudattaa kaupallista tuontia koskevia säännöksiä. Koiralla ei ollut mikrosirumerkintää, eikä säädetyistä rokotuksista ja lääkityksistä ollut todisteita.

Vaikka kyse oli vain yhdestä koirasta, piti oikeus tekoa suunnitelmallisena. Sekä koiran hankkinut nainen, että sen passillaan Suomeen tuonut mies olivat syyllisiä.

Käräjäoikeus hylkäsi pariskuntaan kohdistuneen syytteen eläinsuojelurikoksesta, koska ei ollut näyttöä, että koira olisi kärsinyt kuljetuksesta koneen ruumassa. Näin ollen oikeus ei määrännyt heille myöskään eläintenpitokieltoa.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu