Näin Suomi rakastuu! Lue 6 ihanaa tarinaa – "Kahdessa viikossa olin korviani myöten pihkassa"

Rakastua voi hyvin monella tavalla: salamannopeasti tai sitten pitkän kaavan mukaan. – Kuvituskuva.

Anton Soinne / Arkisto

Tänään vietettävä ystävänpäivä on todennäköisesti saanut alkunsa roomalaisesta Lupercalia-juhlasta, jonka avulla kunnioitettiin muun muassa Junoa, naisten ja avioliiton jumalatarta.

Suomessa ystävänpäivä on tarkoiettu myös muille kuin rakastavaisille – joskin viime vuosina päivän romanttista luonnetta on jälleen alettu lämmitellä.

Vaikka suomalaisia pidetään puhumattomina tuppisuina, jotka eivät tunteistaan juuri avaudu, Suuren Rakkauden osuminen omalle kohdalla kirvoittaa tarinoita myös tavallisilta kaduntallaajilta. Seuraavassa muutaman suomalaisen kertomukset ikiomista lovestoryistaan.

Elokuinen lauantai-ilta Helsingin keskustassa reilut kymmenen vuotta sitten koitui Mintun, 37, tulevaisuuden kannalta ratkaisevaksi hetkeksi.

– Kiidimme silloin jatkoilla pääkaupungin iltayössä ihanien naisten kanssa. Illan etkoilla ”maalla” heräsi kysymys kyytipolitiikasta Helsinkiin. Päädyttiin kauniisti kysymään puolituttua komeaa sinkkumiestä kyliltä. Hän lupautui, Minttu kertoo.

Komea sinkkumies kärräsi Mintun ja autolastillisen puheliaita naisia keskustaan, jossa lasti purkautui mukulakivetykselle vähintään suuren kälätyksen saattelemana Espan puiston kulmilla. Joku houkutteli miehen naisten matkaan.

Ihastuin heti, mutta todelliseen rakastumiseen meni ehkä muutamia viikkoja."

– Espan puistossa otettiin pieni pysähdys ennen ravintolan jytkettä. Penkillä istuessani rohkenin ensimmäisen kerran ujostukseltani katsastaa kuskiamme, joka kätellen esittäytyi, Minttu muistelee.

– Hän lähti matkaamme ja varasi ravintolassa paikkoja, kun naisjoukko tanssi pöydillä. Kuskiparka...

Minttu sai kyydin myös kotiin – aika pian tuli kutsu uudelle automatkalle.

Minttu muistaa varsin hyvin parisuhteen alkutaipaleen.

– Voi kyllä sanoa, että vahva ihastuminen tapahtui ihan hetkessä, mutta todelliseen rakastumiseen meni ehkä muutamia viikkoja. Rakkaus on näiden vuosien mittaan muuttanut muotoaan – onneksi. Eihän sellaista tunnetta kestäisi jatkuvasti kukaan, Minttu naurahtaa.

Minttu ja komea automies seurustelivat parisen vuotta ennen häitään. Nyt perheessä on kaksi lasta ja arki kulkee vakiintunutta latuaan.

– Yhdessä oleminen on tuttua ja arkistakin elämää, mutta minä pidän siitä. On hienoa, että olemme löytäneet toisemme ja että meillä on toisistamme turvaa. Parisuhde on ainakin minulle kuin kivijalka, johon voi nojata, Minttu hehkuttaa edelleen onnellisena.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

(Kuva: Anton Soinne)

Joskus suomalaisen täytyy matkustaa hyvinkin kauas, että löytää puolison. Jaana, 42, on tavannut nykyisen miehensä Kaakkois-Aasiassa. Jaana ja mies yöpyivät sattumalta samassa majapaikassa ja tapasivat ravintolan ruokajonossa.

– Rakkaus ei kolahtanut ensisilmäyksellä, mutta melkein. Mies tuli myöhemmin juttelemaan kanssani ja ajattelin, että vau, onpa mielenkiintoinen ihminen. Siitä se sitten lähti, Jaana tunnustaa.

Jaanan ja uuden miehen suhdetta ja kärsivällisyyttä koeteltiin aluksi, koska he asuivat eri maissa. Jaana kyllä pääsi matkustamaan miehen kotimaahan, mutta sama ei onnistunut toisinpäin: suurlähetystö hylkäsi viisumianomukset kerta toisensa jälkeen.

– Reilu vuosi ensitapaamisesta menimme sitten naimisiin miehen kotimaassa. Hääpäivään liittyy huvittava muisto: samana päivänä oli paljon vihkimisiä ja tuomari saapui meidän tilaisuuteemme reilusti myöhässä ja iloisesti humalassa, Jaana muistelee.

Vihkivä tuomari oli reilusti myöhässä ja iloisesti humalassa."

Nimet saatiin papereihin tästä huolimatta.

Uudet haasteet odottivat, kun puoliso muutti Suomeen. Aika pian kävi selväksi, että ilman suomen kielen taitoa ja suomalaista koulutusta on todella vaikeata saada täältä töitä.

Jaanan mies opiskeli kielen ja uuden ammatin ja pääsi töihin. Tätä ennen pinna ja perheen talous oli kuitenkin välillä tiukoilla.

Avioituminen ulkomaalaisen miehen kanssa ei vaikeuksista huolimatta kaduta Jaanaa lainkaan. Pariskunnalla on mukavat lapset ja kipinäkin on parisuhteessa säilynyt. Elämä on alkuvaikeuksien jälkeen vähän tasaantunut. 

– Luulen kuitenkin, että olisimme molemmat päässeet helpommalla, jos puoliso olisi löytynyt omasta maasta. Mieheni uskoo jälleensyntymiseen ja siihen, että olemme olleet yhdessä jo monessa elämässä.

– Välillä vitsailemme, että seuraavassa elämässä ei sitten kyllä lähdetä etsimään toisiamme maapallon toiselta puolelta, Jaana myhäilee.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

(Kuva: ESM arkisto)

Vaikka nettideittailuun keskittynyttä Tinder-palvelua pidetään toisinaan monen parisuhteen tuhona ja syrjähyppyihin houkuttelevana palveluna, löytyy sen kautta myös herkkiä ihmissuhteiden alkuja.

Omista Tinder-kokemuksistaan kertoo Emilia, 32.

– Olen itseasiassa tässä ihan hiljattain syksyllä alkanut tapailla erästä miestä. Olin ystävien kanssa Lontoossa ja olin vähän aikaa sitten ladannut puhelimeeni Tinderin. Kun palasin kotiin ja selasin sitä, huomasin että siellähän on tykkäyksiä lontoolaisilta miehiltä, Emilia kertoo.

Hän poisti saamiaan tykkäyksiä, mutta kiinnitti huomiota erääseen italialaiseen mieheen, joka oli lähettänyt supertykkäyksen. Emilia laittoi miehelle tykkäyksen takaisin ja sai heti yhteydenoton.

– Keskustelu lähti heti hauskasti lentoon ja vielä samana iltana vaihdoimme WhatsApp -viesteihin ja otimme jopa videopuhelun. Viestittely jatkui päivittäin ja tutustuimme toisiimme. Kiinnostus kasvoi ja tuli sellainen olo että pian on jo pakko tavata livenä, koska koko viestittelyssä ei ole mitään järkeä, jos livenä emme olekaan kiinnostuneita toisistamme, Emilia kertoo.

Tapaaminen lentokentällä on jännittävintä mitä minulle on tapahtunut."

Kuukauden kuluttua tutustumisesta Emilialla oli pieni loma, jolloin hän oli ajatellut lähteä matkalle johonkin. Mies oli tuolloin käymässä kotiseudullaan Italiassa ja kutsui Emilian käymään siellä.

– Totesimme ennen tapaamista, että livenä tapaaminen on täysin eri asia kuin olla etänä yhteyksissä. Puhuimme myös siitä, että on myös parempi varautua siihen ettemme pidäkään toisistamme livenä.

– Sen verran olimme oppineet tuntemaan että olimme varmoja, että joka tapauksessa meillä olisi varmaan ihan mukavaa viettää aikaa yhdessä, jos ei muuta. Varasin lennot ja hotellin ja hyppäsin koneeseen. Ajattelin että jos ei muuta, niin pääsen ainakin tutustumaan uuteen aurinkoiseen kohteeseen ja mukavalle lomalle Suomen marraskuusta, Emilia myöntää.

Emilian ystävät varoittelivat italialaisista ja antoivat Emilialle neuvoja siitä, kuinka paeta tarvittaessa paikalta. Ohjeet olivat kuitenkin turhia.

– Koko matkan ajan hymyni oli niin leveä ja typerä että kanssamatkustajat varmaan ihmettelivät, mikä minua vaivaa, Emilia myhäilee näin jälkeenpäin.

Poskisuudelmien jälkeen hän tarttui käteeni."

– Tapaaminen lentokentällä oli jännittävintä, mitä minulle on koskaan tapahtunut. Italialaisten poskisuudelmien jälkeen hän tarttui käteeni ja lähdimme kävelemään käsi kädessä hänen autolleen, Emilia hehkuttaa.

Pariskunnasta tuntui heti todella luontevalta olla yhdessä ja molempien odotukset ylittyivät.

– Meillä oli niin hauskaa yhdessä, että lomani jälkeen olimme kiinnostuneita tapaamaan uudestaan.

– Kauniissa, lämpimässä Italiassa ollessa ajattelin, että mitä ihminen joka on kasvanut tällaisessa ympäristössä mahtaa ajatella adventin harmaasta Suomesta...

Suomessa Emilian uusi rakkaus ei ollut koskaan käynyt, Ruotsissa sen sijaan useampaankin kertaan.

Mies matkusti muutaman viikon kuluttua Suomeen vuoden pimeimpään aikaan, eikä edes lunta ollut maassa valaisemassa.

– It’s not that bad! mies totesi kävellessään Emilian kanssa harmaassa Helsingissä. 

Pariskunnan tapailu on jatkunut ympäri Eurooppaa ja odotukset tulevasta ovat positiiviset.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

(Kuva: Johanna Erjonsalo)

Myös Esa, 53, on löytänyt rakkauden ulkomailta. Aikoinaan 1990-luvulla kariutuneen avioliiton jälkeen hän asui muutaman vuoden yksin, mutta jossain vaiheessa koki haluavansa uuden parisuhteen.

Esan lähestymistapa oli perinteinen: hän laittoi kirjeenvaihtoilmoituksen kansainväliseen lehteen ja sai kosolti vastauksia.

– Hain ystävyyttä Pietarista, koska ajattelin, että venäläisissä naisissa voisi olla erilaista lämpöä ja sähäkkyyttä kuin suomalaisissa naisissa. Enkä erehtynyt yhtään, Esa arvioi jälkikäteen.

Vajaan vuoden kirjeenvaihdon jälkeen Esa tapasi uuden ystävänsä Pietarissa.

– Jännitti kyllä melkoisesti, junakin oli myöhässä parisen tuntia. Ensikohtaaminen ei ollut mitenkään pettymys, päinvastoin. Minulla oli lomaa ja asuin koko viikon Pietarissa, joten meillä oli hyvää aikaa tutustua. Kahdessa viikossa olin korviani myöten pihkassa.

Esan ja naisen suhde lämpeni vakaasti, mutta nopeasti. Jo parin kuukauden kuluttua he olivat kihloissa ja varsin nopeasti myös naimisissa.

Ei se mitään salamarakkautta ollut, mutta halusimme olla pysyvästi yhdessä."

– Ei se sinänsä mitään salamarakkautta ollut, mutta hyvin pian tuli tunne, että molemmat ovat tosissaan ja halusivat olla pysyvästi yhdessä, Esa arvioi.

Kun muut viettävät prameat häät polttareineen, kaasoineen ja juhlahumuineen, Esalle ja hänen vaimolleen riitti avioliiton alkuun pienimuotoisempi rituaali.

– Vihkiminen oli Kotkan maistraatissa ja sen jälkeen menimme syömään kiinalaiseen ravintolaan. Otimme yhteisen annoksen, jolle tuli hintaa 120 markkaa (20 euroa). Kaupan päälle tulivat komeasti vielä puiset syömäpuikot, Esa naurahtaa.

– On tavallaan aika herttaista ajatella, miten olimme niin vähissä rahoissa, että tuon enempään "juhlimiseen" ei silloin ollut varaa. Tyhjästä on lähdetty, siksipä osaamme olla kiitollisia jokaisesta arjen ylellisyydestä.

Yksi tunne on kuitenkin Esalle varmaa lähes 20 vuoden jälkeenkin.

– Kyllä sitä rakkautta ja toisesta välittämistä on aivan arjen keskelläkin paljon. Kun tulee väsyneenä kotiin, työpöydällä odottava elokuvalippu tai laskiaispulla tuntuu todella lämmittävältä. Pieni ele, mutta kertoo niin paljon, Esa fiilistelee.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

(Kuva: ESM arkisto)

Moni suomalainen haluaa viettää railakkaan nuoruuden ja kokeilla ennen vakiintumistaan erilaisia ihmissuhteita. Sinnalle, 38, tämä ei kuitenkaan ollut tarpeen: hän tapasi nykyisen miehensä jo 17-vuotiaana.

– Olin nuorena hyvin onneton siitä, että minulla ei ollut rakasta poikaystävää, vaikka kaikilla muilla sellainen tuntui olevan. Kaikki muuttui kuitenkin laskettelureissulla Lapissa, Sinna kertaa.

– Olin tanssilattialla, kun neljä vuotta vanhempi mies tuli hakemaan minua tanssimaan. Muistan illan hyvin, sillä silloin Mika Häkkinen oli samassa paikassa niin humalassa, että hänet piti taluttaa sieltä pois.

Kun suhde alkoi, Sinna tiesi heti, että kyseessä oli hänen elämänsä mies.

Kun suhde alkoi, tiesin, että tässä on elämäni mies."

– Kyllä minulla oli silloin hyvin vahvana täydellinen halu heittäytyä rakkauden vietäväksi, enkä halunnut ketään meidän väliimme, Sinna arvioi suhdettaan.

– Kaikki nämä vuodet meillä on ollut liitossamme kipinää. Kyllä parisuhteessa täytyy olla aina tiettyä hierrettä ja jännitystä. Minä kaipaan sitä, että ollaan navat vastakkain – monessakin mielessä.

Sinnan ja hänen miehensä suhde on vuosien varrella syventynyt ja muuttunut alkuaikoihin verrattuna toisenlaiseksi.

– Parisuhteessa kaksi ihmistä kohtaavat kaikkein syvimmällä tavalla. Siksi rakkaus on niin herkkää ja haavoittuvaa peliä. Helpolla ei pääse kukaan.

– Muutama vuosi sitten meillä oli tilanne, jossa lusikat olivat vähällä mennä kokonaan jakoon. Menimme kuitenkin pariterapiaan ja olemme edelleen yhdessä. Ja luulen, että kaikesta huolimatta rakastamme toisiamme, Sinna kertoo.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

(Kuva: Ulla Yliherne)

Tavallista erikoisemman tarinan kertoo puolestaan Virpi, 49, joka on eronnut miehestään – mutta asuu silti hänen kanssaan saman katon alla.

– Tapasimme lasteni isän kanssa ensimmäistä kertaa Cinderella-laivalla. Lasteni isä oli reissussa naimisissa olevan naisen kanssa. Minä olin matkassa äitini kanssa, koska oli juuri edellisellä viikolla parisuhdeviritelmiin pettyneenä päättänyt, että pidän "lomaa miehistä", Virpi muistelee.

– En koskaan koe rakastuneeni puolisooni. Lapset syntyivät pian tapaamisemme jälkeen ja muutimme yhteen jo parin kuukauden päästä tapaamisestamme.

Virpi ja hänen miehensä menivät ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen naimisiin käytännön syistä: he halusivat järjestää ystävilleen bileet.

Virpin ja miehen yhteiselämään on mahtunut paljon kaikenlaista. Pariskunta erosi 2000-luvun alussa, mutta päivääkään he eivät ole asuneet erillään. 

Mitä olen tehnyt, että olen ansainnut niin hienon ihmisen rinnalleni?"

– Suurta rakkaudentunnetta ei ole vieläkään tullut. Puolisoni, siis nykyinen avopuolisoni ja samalla eksäni, on se ihminen, jonka seurassa uskallan kuitenkin olla aidoimmillani. Hän on koko ajan ollut uskollinen minulle ja maailman paras isä. Hyvinvointini on hänelle tärkeää, Virpi tunnustaa.

– Usein mietin, mitä olen tehnyt, jotta olen ansainnut niin hienon ihmisen rinnalleni. Itse en koe olevani hyvä puoliso. Olen huithapeli-puoliso, Virpi naurahtaa.

Nykyään Virpi ja mies asuvat jälleen kahden, sillä lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa. Tietty huolenpito välkkyy pariskunnan elämässä – kaikesta huolimatta.

– Pari viikkoa sitten tulin illalla harrastuksestani kotiin. Mieheni oli kattanut minulle pöydän arkisilla asioilla. Pöydässä oli valkoista teetä ja maissileipää. Kaikki oli hienosti aseteltuna, vaikka mieheni ei ole esteetikko.

Virpin mielestä parasta oli kuitenkin se, että pihalla oven edessä paloi kynttilä. Hän kertoo miehensä todennäköisesti ajatelleen, että tuo pieni liekki johdattaa pariskunnan yhteiseen kotiin. 

– Edelleen odotan jotain suurta tunnetta, mutta ehkei sellaista tulekaan. Haluaisin oppia arvostamaan sitä, että hän rakastaa minua tällaisena kuin olen, hankalana ihmisenä ja puolisona. 

– En usko, että eroamme koskaan, vaikka juridisesti erosimme jo kauan sitten, Virpi pohtii.

Haastateltavien nimet on muutettu.

(Kuva: Päivi Tuovinen)

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Written by:

Jari Pietiläinen

Ota yhteyttä