Puheenaihe

Tänne nousee Suomen suurin betonielementtitehdas – "Jatkossa tulee 300–500 työpaikkaa"

Lujabetoni sijoittaa Valmetin tiloihin Suomen suurimman betonielementtitehtaan. Alueella toimii tällä hetkellä useita vuokralaisia.

Sauvo Jylhä

Lujabetoni Oy on ostanut Järvenpään Nummenkylässä sijaitsevan entisen Valmetin konepajarakennuksen maa-alueineen viime viikolla solmitulla kaupalla.

Järvenpäähän sijoittuu tänä vuonna tiloiltaan Suomen suurin betonielementtitehdas, jonka tarkoituksena on helpottaa elementtipulaa vilkkailla rakennusmarkkinoilla.

Asiasta kertoi ensimmäisenä sanomalehti Keski-Uusimaa.

Lujabetonin kokonaisinvestointi Järvenpäähän arvioidaan olevan noin 25 miljoonaa euroa. Kauppaan sisältyy noin 30 000 neliötä tuotantotilaa, 5 000 neliötä toimistotilaa sekä noin 25 hehtaarin maa-alue.

– Uutuustuotteemme Luja-Superlaatta julkistettiin joulukuussa ja koko tämän vuoden tuotantokapasiteettimme on loppuunmyyty. Halusimme lisätä kapasiteettia nopeasti tärkeimpään kohdemarkkinaamme, pääkaupunkiseudun asuntorakentamiseen, sanoo Lujabetonin toimitusjohtaja Mikko Isotalo Keski-Uusimaalle.

Tehtaan enimmäistuotantomäärä vastaa noin 10 000 kerrostaloasunnon tarpeita vuosittain. Koko Suomessa aloitettiin noin 35 000 kerrostaloasunnon rakentaminen vuonna 2017.

Lujabetoni investoi kuluvan vuoden aikana tehtaan yhteyteen myös suurikapasiteettisen betoniaseman, josta toimitetaan valmisbetonia rakennuskohteisiin Järvenpäässä, sen ympäristökunnissa ja pääkaupunkiseudulla Kehä III:lle asti.

Lujabetonin tavoitteena on aloittaa elementtituotanto Järvenpäässä tämän vuoden aikana ja kasvattaa tuotantoa nopeasti. Toimitusjohtaja Isotalon mukaan tehdas työllistää tänä vuonna kymmeniä ja jatkossa useita satoja työntekijöitä.

– On vaikea ennustaa, miten markkinat käyttäytyvät, mutta etukäteen olemme arvioineet työpaikkojen määräksi 300–500.

Lue Keski-Uusimaasta, mitä tapahtuu rakennuksen nykyisille vuokralaisille

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu