Puheenaihe

Yksi puhelu toi lähes 300 euron säästön autovakuutukseen

Vahingon vaikutus ajoneuvovakuutuksen bonuksiin voi vaihdella 0¿–¿30 prosentin välillä.

Päivi Tuovinen / arkisto

Autovakuutuksen eräpäivän lähestyessä soitan vakuutusyhtiöön aikeena kilpailuttaa yli tuhannen euron vakuutus.

Ennen kuin ehdin esittää ukaasiani, virkailija ilmoittaa laskevansa vakuutukseni viime vuoden alussa tulleen liikennevakuutuksen muutokset huomioiden ja kas, vakuutuksen hinta putoaa lähes 300 euroa – yhdellä puhelinsoitolla.

Viime vuoden alussa voimaan tulleen liikennevakuutuslain muutokset herättävät edelleen jonkin verran ihmetystä kuluttajissa, kerrotaan Vakuutus- ja rahoitusneuvonta FINE:sta.

Vakuutusyhtiöt toivat viime vuoden aikana markkinoille uuden lain mukaisia liikennevakuutustuotteita.

– Asiakkaalla on nyt mahdollisuus saada sama bonus kaikkiin omistamiinsa autoihin sen sijaan, että bonuksia joutuisi erikseen keräämään, kertoo vakuutusasiantuntija Hanna Salo.

Muutos voi vaikuttaa asiakkaan vakuutusmaksun hintaan: jollakin uuteen sopimukseen siirtyminen nostaa vakuutusmaksua, toisella laskee.

– Jos omistaa useamman auton, kannattaa sopimuksen uudistaminen tarkistaa autokohtaisesti. Yhden auton osalta uuteen sopimukseen siirtyminen saattaa olla kannattavaa, toisen kohdalla ei, Salo vinkkaa.

Kaikki uudet sopimukset tehdään uuden lain mukaan.

Vanhojen sopimusten osalta asiakas voi itse päättää, siirtyykö uuden järjestelmän mukaiseen sopimukseen vai ei.

Vakuutusmaksun lisäksi on syytä huomioida uuden sopimuksen vaikutus bonusten kertymiseen.

Vahingon vaikutus bonukseen voi vaihdella nyt 0 – 30 prosentin välillä, kun se ennen oli 20 prosenttia.

– Jos asiakkaalla on paljon bonusta, pudottaa vahinko usein bonusta nykyisin vähemmän kuin ennen. Jos taas bonusta ei ole kertynyt paljonkaan, on vaikutus suurempi. Näin vakuutusmaksut kohdentuvat entistä enemmän niille, joille vahinkoja sattuu, Salo sanoo.

Monissa yhtiöissä ensimmäinen vahinko ei alenna bonusta lainkaan, jos autolla on ajettu riittävän kauan ilman vahinkoja.

Lähtöbonukset vaihtelevat edelleen 0 – 40 prosentin ja maksimibonukset 80 – 83 prosentin välillä.

Myös siinä, miten bonukset kertyvät vuositasolla, on aiempaa enemmän eroja. Vaikka bonukset olisivat eri yhtiöissä samalla lähtötasolla, kestää bonuksen nousu maksimiinsa eri ajan eri yhtiöissä.

Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan tekemä vertailu kokonaisuudessaan.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu