Puheenaihe

Aktiivimallista syntyy hurja valitusruuhka – USU: "Täysin poikkeuksellinen meille"

Aktiivimalli on poikinut jo useita mielenosoituksia.

Jukka Hämäläinen

Aktiivimalli on poikimassa historiallisen määrän valituksia muutoksenhakulautakunnalle. Asiasta uutisoi Uutissuomalainen (USU).

Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta käsittelee Kansaneläkelaitoksen ja työttömyyskassojen antamista päätöksistä tehdyt valitukset. Lautakunnan puheenjohtaja Silja Romo kertoo Uutissuomalaiselle, ettei mikään muu lainsäädäntömuutos ole aiheuttanut yhtä paljon valituksia kuin aktiivimalli.

– Niitä voi tulla 5 000 tai 10 000. Tilanne on täysin poikkeuksellinen, että meille voi tulla tällaisia määriä valituksia, Romo sanoo.

Aktiivimallista tulleet valitukset käsitellään vuoden loppupuolella. 40 000 asiaa vuodessa käsittelevän lautakunnan miehistö on Romon mukaan jo nyt äärirajoilla.

– Yhtään enemmästä emme selviä. Emme pysty käsittelemään valituksia mitenkään, Romo kuvaa tulevaa tilannetta ja odottaa kauhulla loppuvuotta.

Myös Rakennusliiton työttömyyskassan johtaja Jan Peltonen arvioi, että valituksia tulee paljon. Peltosen mukaan valittajat eivät voi vedota itse lakiin, mutta lain perusteluista löytyy tiettyjä valitusperusteita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu