Puheenaihe

Kojamo rakentaa jopa 4000 vuokra-asuntoa

Kuva muutaman vuoden takaa, kun VVO saneerasi toimistotaloa asunnoiksi Alppilassa. VVO ja Lumo ovat kiinteistösijoittaja Kojamon brändejä.

Arkisto/ Johanna Erjonsalo

Suomen suurin kiinteistösijoittaja Kojamo on saanut toisen osan Euroopan investointipankin rahoituksesta, joka käytetään lähes nollaenergiatalojen rakentamiseen.

Euroopan investointipankki myönsi Kojamolle yhteensä 170 miljoonan euron pitkäaikaisen rahoituksen. Toimitusjohtaja Jani Niemisen mukaan Kojamo on tehnyt investointipäätökset 1 925 Lumo -vuokra-asunnon rakentamisesta. Niistä 467 on jo valmistunut.

– Rakenteilla ja valmistelussa olevat kohteet kattavat yhteensä 1 456 asuntoa. Tehtyjen investointipäätösten lisäksi suunnitteilla on lähes vastaava määrä asuntoja, yhteensä 1 577 asuntoa, Nieminen kertoo.

Hänen mukaansa Euroopan investointipankin rahoitus tukee osaltaan merkittävästi näitä investointeja.

Rahoitus kohdistuu uusiin lähes nollaenergiataloihin pääkaupunkiseudulla ja muissa Suomen kasvukeskuksissa. Kaikki Kojamon omaa tuotantoa olevat uudiskohteet toteutetaan lähes nollaenergiataloina, mikä merkitsee muuta asuntokantaa pienempää energiankulutusta ja hiilidioksidipäästöjä.

Kojamo -konsernin vuokra-asuntojen kuluttajabrändejä ovat Lumo ja VVO -kodit.

Viiden vuoden aikana konserni on investoinut vapaiden markkinoiden kaupalliseen vuokra-asumiseen lähes 1,7 miljardia euroa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu