Puheenaihe

Töölöläisen kerrostalon luvattomien asuntojen ja vessojen syy selvisi –  kuvat paljastavat valtavan työmäärän

Taka-Töölöössä sijaitsevat kerrostalon kellariin oli rakennettu salahotelli, jossa oli muun muassa 3 wc-tilaa.

Rakennusvalvontavirasto

Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto on julkaissut kuvia Taka-Töölön Sibeliuksenkadulla sijaitsevan kerrostalon kellarin luvattomista huoneista. Helsingin Uutiset kertoi toissa viikolla, että taloyhtiön osakas oli rakentanut 168 neliön tilaan pieniä huoneita, saunan, kolme wc:tä, pesuhuoneen ja keittiön. Lisäksi hän oli tehnyt myös sähkö- ja putkitöitä.


Keittiössä oli tarvittavat välineet ruuanlaittoon. Kuva: Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto

Kuvien perusteella huoneissa oli muutamia huonekaluja, kuten pirttipöytä, sohva ja työtuoli. Seinällä riippui akustinen kitarakin. Keittiö oli varustettu muun muassa liedellä ja mikrolla. WC oli sisustettu esimerkiksi lasitiilillä.

Helsingin Uutiset yritti saada maaliskuun alussa kommenttia taloyhtiön hallituksen puheenjohtajalta.

– No en nyt kommentoi asiaa. Kiitoksia vaan, mies vastasi puhelimeen.

Iltalehdelle puheenjohtaja sanoi, että varaston omistaja käytti kellaria luvattomasti hotellina kesällä 2016.

Taloyhtiöön rakennetut luvattomat asuintilat löytyivät sattumalta vuoden 2016 elokuussa tehdyn kaupungin rakennusvalvonnan tarkastuskäynnin yhteydessä. Kaupunki on määrännyt osakkeenomistajan purkamaan taloyhtiön kellariin tehdyt asuintilat keittiöineen sekä palauttamaan tilat takaisin varastotiloiksi.

Helsingin Uutisten tietojen mukaan asiaa käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa toukokuussa.


Tuolien lukumäärän perusteella paikalle odotettiin kerralla useita ihmisiä. Kuva: Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto

 

Lue myös: Töölöläistalon kellarista löytyi useita luvattomia asuinhuoneita ja neljä vessaa – "No en nyt kommentoi asiaa, kiitos vain"

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Poliisi kiinnostui töölöläistalon kellarista – Tiloissa käynyt mies: "Siellä oli tankotanssilava, sänky ja peilejä"13.3.2018 13.05
Töölöläistalon kellarista löytyi useita luvattomia asuinhuoneita ja neljä vessaa – "No en nyt kommentoi asiaa, kiitos vain"2.3.2018 19.35

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu