Puheenaihe

Kontulaan rakennetaan kansainväliset mitat täyttävä skeittipuisto

Kontulan Kelkkapuistossa voidaan ensi vuonna valmistuvan puistoremontin jälkeen pitää kansainvälisiä skeittikilpailuita sekä suuria yleisötapahtumia.

Sanna Jompero

Kontulassa sijaitsevaan Kelkkapuistoon aiotaan rakentaa kansainvälisen mitat täyttävä skeittipuisto vielä tulevana keväänä alkavan puistoremontin yhteydessä.

– Helsingin skeittityöryhmä ja lajin harrastajat ovat hakeneet paikkaa kansainväliset mitat täyttävälle skeittiparkille. Kelkkapuiston katsottiin sopivan tarkoitukseen erinomaisesti, sanoo projektipäällikkö Raija Holopainen kaupunkiympäristösta.

Remontti alkaa tänä vuonna ja valmistuu ensi vuoden puolella.

Uusi skeittipuisto on kooltaan 2 500 neliötä ja muodoltaan pyöreä. Puiston vanhat ja huonokuntoiset varusteet on purettu pois.

Helsingin skeittiohjelmaa 2015–2019 laadittaessa kysyttiin mielipiteitä nykyisistä skeittipaikoista ja ehdotuksia uusista kohteista. Ohjelman yhdeksi kärkihankkeeksi on nostettu Kelkkapuiston skeittiparkin peruskunnostus. Puiston suunnittelussa on kuultu alueen nuoria.

– Kelkkapuiston skeittipaikka sai kyselyssä suuren ryöpyn parannusehdotuksia ja toiveita. Vastaajien mukaan alue on sijainniltaan ja puitteiltaan erinomainen, mutta rakennelmat skeittaukseen ovat täysin sopimattomia ja rikkinäisiä, Holopainen jatkaa.

Suunnitteluun ovat osallistuneet skeittityöryhmän ja aluesuunnittelun edustajat, lähiöprojekti, nuorisoasiainkeskus sekä alueen nuoret.

Myös skeittialueen ympärillä katukorispaikkaa ja kivituhkakenttä kunnostetaan. Kivituhkakentän pohjoispäähän on ideoitu parkour- ja street workout –alueet sekä varaus city-käymälälle. Kivituhkakenttä rajataan palloaidalla, johon kiinnitetään graffitiseinämä. Kentän reunustalle rakennetaan katsomopaikkoja. Ympäröiville metsäalueelle tulee maksimissaan neljä frisbeegolfkoria tiiauspaikkoineen.

Myös puiston valaistus uusitaan. Skeittialueelle suunnitellaan lisäksi erikoisvalaistus.

Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi Kelkkapuiston puistosuunnitelman viime viikolla. Puiston rakentamiskustannukset ovat 1,6 miljoonaa euroa.

Puiston uudistamisen yhteydessä varaudutaan myös massatapahtumien järjestämiseen sekä tapahtumien aikaiseen pysäköintiin.

Alueelle tulee myös vesipiste ja tapahtumasähkö. Puiston nurmikoita vahvistetaan kestämään tapahtumapysäköintiä ja festivaaleja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu