Puheenaihe

Ruokakauppa otti käyttöön näppärän keinon muovin vähentämiseksi – ryhtyy myös veloittamaan kassojen "hevi"-pusseista

Muovittoman maaliskuun tarkoituksena on haastaa ihmiset pohtimaan kulutustaan sekä vähentämään muovin määrää.

Päivi Tuovinen

Parhaillaan vietetään muovitonta maaliskuuta. Helsingin Uutiset kertoi äskettäin, että ympäristötietosuuden lisääntymisestä huolimatta joka kolmas ostaa esimerkiksi S-ryhmän ruokakaupoista edelleen muovikassin. Juttua varten HU kyseli isoilta ketjuilta, millaisia keinoja, erilaisiakin, niissä on mietitty muovin ja varsinkin muovipussien määrän vähentämiseksi.

Ideoita ei ketjutasolta juuri tullut, mutta nyt K-supermarket Nurmijärvi kertoo Facebookissa tarjoavansa ilmaiset, kierrätetyt kestokassit asiakkaidensa käyttöön, jotta näiden ei tarvitse ostaa muovikassia.

– Muoviton maaliskuu sai meidät ajattelemaan miten me voimme osaltamme edistää muovijätteen vähenemistä. Kassojen luona on häkki johon henkilökunnan kanssa kolusimme kodistamme ylimääräiset kestokassit ja toimme ne asiakkaiden käytettäväksi ostoksien kuljettamiseen muovikassin sijaan. Mikäli itselläsi lojuu nurkissa ylimääräisiä käyttökelpoisia kestokasseja, voit tuoda ne häkkiin kierrätystä varten, kaupan FB-sivulla kerrotaan.

Lisäksi nurmijärveläiskauppa kertoo, että se ryhtyy myös tästä päivästä alkaen veloittamaan 5 senttiä ohuista hedelmäpusseista, jonka saa mukaan kassalta. Maksu perittään silloin, kun pussia ei käytetä valuvia tuotteiden tai pakasteiden suojaamiseen.

– Kerran vuodessa lahjoitamme hevipussien myynnistä tulleen tuoton luonnonsuojeluun, kaupasta tiedotetaan.

Käyttöön otetaan myös tamperelaisen K-supermarketin idea, jossa take away- sekä salaattibaarin tuotteita voi ostaa palvelutiskiltä asiakkaan mukanaan tuomaan astiaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Nyt vietetään muovitonta maaliskuuta, mutta joka kolmas ostaa yhä muovikassin ruokakaupassa – "Hinnan korottamisesta ei ole päätöstä"7.3.2018 20.00
Nyt tulee muoviton maaliskuu – naisyrittäjien tavoitteena jakaa 100 000 kestokassia4.2.2018 18.15
Huomasitko nopean muutoksen? Ilmaista muovikassia ei enää näistä kaupoista saa20.10.2017 07.15
Pienet muovipussit pysyivät sittenkin kassoilla – "Yhä kysytään laitetaanko pakasteet pussiin"4.1.2017 06.20
HSY vastaa: Saako biohajoavia muovipusseja käyttää? 2.2.2017 12.29
Jos ostat 5 muovikassia viikossa, paljonko se tekee vuodessa? Näin kutistat kodin ruokalaskua2.1.2016 16.12

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu