Puheenaihe

Tutkimus: Laturaivo keskittyy tietylle alueelle – "Yksittäisten räyhääjien takia ei kannata mustamaalata koko lajia"

Tutkimuksen mukaan sekä miehet että naiset ovat kokeneet yhtä lailla hiihtoladulla epäasiallista käytöstä tai puhetta. Kuvituskuva.

Riitta Ketola / arkisto

Suomen Ladun Taloustutkimuksella teettämän kyselytutkimuksen mukaan niin sanottua laturaivoa on koettu eniten siellä, missä on eniten ihmisiäkin eli Helsingin ja Uudenmaan suuralueella.

Näillä alueilla peräti 11 prosenttia vastaajista kertoo kyselyssä kokeneensa laturaivoa. Esimerkiksi Pohjois- ja Itä-Suomessa vain prosentti vastaajista oli kokenut ladulla epäasiallista kohtelua.

Keskimäärin neljä prosenttia suomalaisista on kohdannut laturaivoa eli epäasiallista käytöstä tai puhetta hiihtoladuilla. Tutkimuksen mukaan sekä miehet että naiset ovat kokeneet yhtä lailla hiihtoladulla epäasiallista käytöstä tai puhetta.

– Raivo ja huono käytös eivät kuulu ladulle – eivät tosin muillekaan liikuntapaikoille, kommentoi Suomen Ladun viestintäpäällikkö Panu Könönen tuloksia.

Raivo ja huono käytös eivät kuulu ladulle."

Vaikka enemmistö suomalaisista ei ole joutunut laturaivon kohteeksi, niin hiihdosta käytävässä keskustelussa ääripäitä korostetaan.

– Suurin osa hiihtäjistä ottaa muut liikkujat huomioon. Yksittäisten räyhääjien takia ei kannata mustamaalata koko lajia, ja toisaalta kaikki laduilla raivoajat eivät ole edes hiihtäjiä.

Könösen mielestä on hyvä, että laturaivosta keskustellaan.

– Toivottavasti itsekkyys vähenee, Könönen jatkaa.

Laturaivoa voitaisiin ehkäistä helposti suunnittelemalla talviset ulkoilureitit niin, että kaikki liikkujat otetaan huomioon.

– Paras tilanne olisi, jos kunnat pitäisivät ulkoilureitit kunnossa erikseen hiihtäjille ja muille talviliikkujille, Suomen Ladun yhteiskuntasuhteiden asiantuntija Anne Rautiainen muistuttaa.

Ulkoilureitit erikseen hiihtäjille ja muille talviliikkujille."

Samassa tutkimuksessa kysyttiin, kuinka moni suomalainen on hiihtänyt tänä talvena.

Vastaajista 34 prosenttia ilmoitti hiihtäneensä tänä talvena. Suositumpi hiihtotyyli oli perinteinen, jolla oli hiihtänyt 22 prosenttia vastaajista. Luistelutyylillä eli vapaalla oli hiihtänyt 4 prosenttia ja molemmilla hiihtotyyleillä 8 prosenttia vastaajista.

Tutkimuksen mukaan vähiten hiihtivät 25–34-vuotiaat (24 prosenttia). Eniten hiihdettiin maalaiskunnissa (39 prosenttia) ja vähiten yli 50 000 asukkaan kaupungeissa (30 prosenttia)

Suomen Ladussa toivotaan, että hiihtokauden viimeiset viikot sujuisivat sovussa.

Suomen Ladun Taloustutkimuksella teettämään kyselyyn vastasi 504 iältään 15–79-vuotiasta suomalaista ympäri maata. Kysely toteutettiin 12.–13. maaliskuuta.

Näin pidät laturaivon loitolla

1. Muista, että latu on yhteinen. Ota muutkin hiihtäjät huomioon.

2. Hiihdä aina oikealla, ohita vasemmalta.

3. Valitse hiihtotyylisi. Älä luistele perinteisen ladun päällä.

4. Siirry pois ladulta, jos haluat ottaa selfien tai pysähtyä muuten vain.

5. Anna toisille tarpeeksi tilaa hiihtää tai laskea mäkeä.

6. Älä ulkoiluta koiraa ladulla.

7. Älä kävele ladulla tai riko sitä muullakaan tavalla.

Lähde: Suomen Latu

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

"Sukkahousumiehillä on jonkinlaiset menkat" – Some kihisee hiihtolatujen pelisäännöistä24.2.2018 06.35
"On tökitty sauvoilla, ­nimitelty ja käsketty häipymään" – nainen hämmästelee Hesarissa, miksi kävelijät eivät mahdu Helsingin upeaan ulkoilumetsään6.3.2018 07.58
Latupomo kiistää talvikävelijöiden sorron Keskuspuistossa: "Ei kaikille voi hiekoittaa omaa polkua hankeen"6.3.2018 08.38
Jäitä pipoon! Näin vältät laturaivon – katso 7 videovinkkiä hyvään hiihtoetikettiin7.2.2017 12.05

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu