Puheenaihe

Journalistipalkinnot jaettiin juuri – tänne voitot menivät

Helsingin Sanomien toimitus sijaitsee Sanomatalossa Helsingin keskustassa.

Päivi Tuovinen

Helsingin Sanomien Musta laatikko palkittiin keskiviikkoiltana Bonnierin Suurella Journalistipalkinnolla, kun se valittiin vuoden 2017 journalistiseksi teoksi. Mustassa laatikossa on kyse journalismista, jota tarjoillaan yleisölle teatterin lavalla. Tähän mennessä jo 67 Helsingin Sanomien toimittajaa ja kuvaajaa on kertonut jutuistaan ja avannut journalistisen työnsä prosesseja teatterin lavalla.


Ehdolla tässä palkintoluokassa oli myös 14 lehden yhteinen, valtakunnalliseen uutisointiin keskittyvä uutistoimitus Uutissuomalainen, jonka juttuja julkaistaan myös Etelä-Suomen Median lehdissä. Kyseessä on on Mediatalo Keskisuomalaisen ja sanomalehti Karjalaisen yhteinen uutistoimitus. Ehdokasperusteluiden mukaan toimitus on heti ensimmäisenä toimintavuotenaan noussut merkittäväksi osaksi yhteiskunnallista keskustelua ja on kokoonsa nähden tuottanut erittäin suuren määrän uutisvoittoja ja muiden lainaamia juttuja.

– Olen ylpeä tiimistämme, jossa jokainen on sitoutunut kovan tason journalismin tekemiseen. Menestys ei olisi mahdollista ilman vahvaa yhteistyötä, Uutissuomalaisen uutispäällikkö Matti Pietiläinen kommentoi ehdokkuutta.


Journalistipalkinnon Vuoden juttu -palkinnon sai STT:n ja Turun Sanomien työryhmä jutuista, jotka käsittelivät seksuaalista ahdistelua kouluissa. Ne "paljastivat, että helsinkiläisessä lukiossa ja turkulaisella yläasteella oli kenenkään estämättä ahdisteltu herkässä iässä olevia nuoria vuosien ajan". Perusteluiden mukaan jutut olivat esimerkkejä huolellisesta, sinnikkäästä ja rohkeasta uutistyöstä vaikealla alueella.

Vuoden kirja -palkinnon saivat Minna Passi ja Susanna Reinboth kirjastaan Keisari Aarnio. Huumepoliisi Jari Aarnion uskomaton tarina.

Vuoden journalistina palkittiin Ylen Ykkösaamun toimittaja Olli Seuri. Perusteluiden mukaan hän valmistautuu lähetyksiin huolella, hallitsee faktat ja osaa keskittyä olennaiseen suoran lähetyksen nopeasti vaihtuvissa tilanteissa. Lisäksi hän on haastattelijana tiukka, mutta reilu.

Suuri Journalistipalkinto on jaettu Suomessa vuodesta 2001. Palkinnolla edistetään hyvää journalismia, ja se jaetaan neljässä palkintoluokassa, jotka ovat Vuoden juttu, Vuoden journalistinen teko, Vuoden kirja ja Vuoden Journalisti.

Tässä olivat ehdokkaat

Vuoden juttu

Lauri Nurmi, Lännen media: Lauri Nurmen juttu (3.6.2017) kertoi etukäteen Timo Soinin ja hänen lähipiirinsä valmistautumisesta Jussi Halla-ahon voittoon Perussuomalaisten puheenjohtajavaalissa.

Työryhmä: Minna Holopainen, Janne Huuskonen, Jecaterina Mantsinen, Tuuli Oikarinen, Olli-Pekka Paajanen, STT. Annamari Nurminen ja Esko Pihkala, Turun Sanomat. Jutut seksuaalisesta ahdistelusta kouluissa.

Aurora Rämö ja Elina Järvinen, Suomen Kuvalehti: Aurora Rämön ja Elina Järvisen juttu (Isäntä, SK 11/2017) pohjoiskarjalaisesta sarjahukuttajasta. Perusteluiden mukaan Rämön ja Järvisen juttu oli huolella rakennettu ja eleettömyydessään vaikuttava matka suomalaisen yhteiskunnan pimeälle puolelle.
 

Vuoden journalistinen teko

Kaijaleena Runsten, Maaseudun Tulevaisuus. Riikka Suominen, Vihreä Lanka. Aleksi Kallioja, Harri Tuomainen, Lari Lievonen: Maaseudun Tulevaisuus ja Vihreä Lanka tekivät yhteistyössä jutut helsinkiläisen vegaanin viikonlopusta siilinjärveläisellä maitotilalla. Juttu oli esimerkki sovittelujournalismista, jossa kaksi erilaista elämäntapaa ja maailmankatsomusta pannaan vuorovaikutukseen keskenään.

Musta laatikko, Helsingin Sanomat. Työryhmä: Riikka Haikarainen, Tuomas Kaseva, Esa Lilja, Jaakko Lyytinen, Kimmo Norokorpi, Kaisa Osola, Heidi Väärämäki.

Uutissuomalainen. Matti Pietiläinen ja työryhmä: Minna Harmaala, Ari Helminen, Tarja Koljonen, Antti Launonen, Outi Laatikainen, Katri Nieminen, Iida Tiihonen ja Sari Vanninen.
 

Vuoden kirja

Minna Passi ja Susanna Reinboth: Keisari Aarnio. Huumepoliisi Jari Aarnion uskomaton tarina. HS-Kirjat.

Joonas Pörsti: Propagandan lumo. Sata vuotta mielten hallintaa. Teos.

Jenni Räinä ja Vesa Ranta: Reunalla. Tarinoita Suomen tyhjeneviltä sivukyliltä. Like.
 

Vuoden journalisti

Sonja Saarikoski: Perusteluiden mukaan vapaana toimittajana työskennellyt Sonja Saarikoski erottautui vuonna 2017 aihevalinnoillaan ja käsittelytavoillaan. Hän kytki omat tuntonsa laajempiin teemoihin tuoreella ja journalismin muotoja uudistavalla tavalla.

Heljä Salonen, Iltalehti: Heljä Salonen on Suomen luetuimpia terveysjournalisteja.

Olli Seuri, Yle. Perusteluiden mukaan Seurista paistaa aito innostus ohjelmissa käsiteltäviä asioita ja kysymyksiä kohtaan.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu