Ruoka

Pääsiäisaterialla syödään lammasta ja raikkaita makuja – Katso helpot ohjeet kolmen ruokalajin juhlamenulle

RUOKA Pääsiäislampaan paistamisessa kotikokin tärkein työkalu on paistomittari.

Karitsankare kruunaa pääsiäispöydän rennosti, mutta näyttävästi. Kastikkeen sijaan sen kanssa voi tarjota raikkaan yrttikreemin, joka sopii loistavasti myös uunikasvisten kylkeen.

Tiina Kovanen-Bergman

Pääsiäisen juhlapöytään nostetaan edelleen yleisimmin perinteinen lampaanpaisti punaviinikastikkeen tai minttuhyytelön kanssa. Viime vuosina pääsiäispaistin rinnalle on kuitenkin noussut lammasruokavaihtoehtoja.

Yksi suosituimmista on karitsankare, jonka pehmeä liha on suussa sulavaa.

Miedon makunsa vuoksi karitsanlihaa kannattaa harkita etenkin, jos lampaanlihan ominaismaku tuntuu liian voimakkaalta. Makuero karitsan ja aikuisen lampaan lihan välillä johtuu erosta niiden rasvan määrässä.

Karitsa on lammasta vähärasvaisempaa, ja rasva on juuri se, mikä saa joidenkin mielestä lampaanlihan maistumaan villalle.

Ylimääräinen, pinnalla näkyvä valkoinen rasva on suositeltavaa leikata pois, mutta ei tonkia lihaa sen enempää. Rasvaa tarvitaan, jotta liha pysyy mehukkaana.

Kuivaksi paistettua lampaanlihaa ei pelasta mikään.

Pääsiäislammasta valmistettaessa kotikokin tärkein työkalu on paistomittari.

Kuivaksi paistettua lampaanlihaa ei pelasta mikään, joten vaikka normaalisti tukeutuisi kokatessaan luovuuteen, on se nyt unohdettava.

Paistopuuhiin päästessään on tärkeää muistaa, että liha jatkaa kypsentymistään muutaman asteen verran vielä sen jälkeen, kun olet nostanut sen uunista ja laittanut folion alle lepäämään.

Maistuvan pääsiäisaterian takaa paitsi oikeaoppinen lampaanlihan paistolämpötila, myös sopivan raikkaaksi rakennettu kokonaisuus.

Lammas itsessään maustetaan yleensä valkosipulilla, joten mukaan tarvitaan reipas määrä yrttejä.

On myös hyvä muistaa, että lampaanliha vaatii kunnon marinoimisen. Teet sitten paistia tai karetta, laita liha maustumaan yön yli.

Pääsiäisaterian alkuruokana kannattaa suosia kevyitä ja hienostuneita ruokia, kuten mereneläviä ja kevään sesonkiruokaa tankoparsaa.

Pääruokana lammas sallii erinäisen valikoiman lisukkeita.

Tuttuja valintoja ovat valkosipuli- tai juustoperunat. Harkinnan arvoisia vaihtoehtoja ovat uunikasvikset tai kasvispaistokset, mikseivät myös polenta, kuskus ja riisi.

Jälkiruokaa pitää pääsiäisaterialla olla siitäkin huolimatta, että on saattanut jo syödä herkkukiintiönsä täyteen suklaamunilla, onhan kyse juhlapöydästä.

Jos perinteiset pasha, mämmi ja rahkapulla eivät innosta, voi herkun rakentaa värien pohjalta.

Pääsiäisen keltaista saa ainakin sitruunasta, mutta samaan suuntaan vievät myös ananas, mango, persikat, aprikoosit ja appelsiini. Niiden seuraksi riittävät yksinkertaisimmillaan kermavaahto ja sokeri.

Lampaanlihan eri käyttötavat

Lampaanpaisti

Perinteinen pääsiäisruoka, joka voidaan valmistaa joko luuttomana tai luun kanssa. Maustetaan kaikkialta, tai luiden jättämät kolot täytetään valkosipulilla ja mausteilla. Hinta on edullisempi, jos paistin ostaa pakastettuna. Kun lampaanpaistin sisälämpötila on 70 astetta, liha on punertavaa. Kypsän lihan sisälämpötila on 75 astetta.

Lampaankyljykset

Paistetaan tai grillataan. Lihan sisälämpötila: medium 52-55 astetta, kypsä 62 astetta.

Lampaan välikyljykset

Paistetaan joko uunissa tai padassa, sopivat myös grillattaviksi.

Lampaankylki

Keitetään mausteiden ja kasvisten kanssa höystöksi, muhennokseksi tai keitoksi. Luuttomalle kyljelle voidaan leivittää mausteita, yrttejä ja hyvin maustettua lampaanlihaa. Sen jälkeen kylki kääritään rullalle, sidotaan paistinlangalla ja paistetaan kypsäksi uunissa, padassa tai grillissä.

Lampaanlapa, potka ja etuselkä

Soveltuvat keittoon, höystöön ja pataruokiin. Saa olla ylikypsää, jos ruokaan kuuluu liemi tai kastike.

Lampaanfilee

Sisäfilee sijaitsee lampaan selkärangan alapuolella, ulkofilee sen sijaan on sama asia kuin luuton kyljysrivi. Molemmat fileet ovat vähärasvaisia ja hyvin mureita ruhonosia, jotka sopivat paistettaviksi. Karitsan filee: Medium 52-55'C, Kypsä 62'C

Pataan sopivat palat

Ruhon etuosasta leikattavat palat sopivat lammaspataan. Mausteeksi esimerkiksi timjamia, rosmariinia, minttua ja valkosipulia. Tomaatti on maukas pohja liemelle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Näillä ohjeilla teet pääsiäisaterian kahdeksalle hengelle alle sadalla eurolla13.3.2016 19.22
Tämä saattaa olla yksi parhaista lammasresepteistä23.2.2016 05.54
Keväisen keltaista sitruunakanaa pääsiäisaterialle, jos lammas ei maistu11.4.2017 08.55

Etusivulla nyt

Uusimmat: Ruoka

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu