Puheenaihe

Kaksi isoa remonttia alkaa Turunväylällä: Lisäkaistat helpottavat pahenevia ruuhkia syksyllä 2019

Arkisto

Turunväylällä Espoossa käynnistyy pääsiäisen jälkeen kaksi isoa, liikennettä haittaavaa tietyömaata. Työmaiden vaikutus ulottuu usean kilometrin osuudelle Ikean kohdalta aina Kehä II:lle saakka.

Kokonaan uusi urakka alkaa Kehä II:n ja Tuomarilan välisellä tieosuudella, jonne rakennetaan lisäkaistat molemmille puolille moottoritietä.

Työt alkavat heti pääsiäisen jälkeisellä viikolla puiden kaatamisella.

– Maastotyöt eivät vielä vaikuta liikenteeseen. Sitä seuraavalla viikolla on tarkoitus siirtyä töihin, joiden myötä liikennejärjestelyjä joudutaan muuttamaan. Tämä tosin riippuu vähän säästäkin, selvittää projektijohtaja Jukka Hietaniemi Liikennevirastosta.

Lisäkaistojen arvioidaan valmistuvan syyskuun loppuun mennessä vuonna 2019.

Samalla rakennetaan myös noin kolme kilometriä melusuojausta. Kuurinmäessä rakennetaan lisäksi kevyen liikenteen silta moottoritien yli ja Jondalin kohdalla alikulku ulkoilureittiä varten.

Lisäkaistoilla puretaan tien päivittäistä liikenneruuhkaa ja parannetaan sujuvuutta. Turunväylällä kulkee tällä kohtaa 62 000 ajoneuvoa vuorokaudessa.

Lisäkaistojen rakentamisen lisäksi Turunväylällä käynnistyvät talven jälkeen myös Kirkkojärven tietyöt. Moottoritietä korotetaan Kirkkojärven kohdalla, jotta Espoonjoen tulvat eivät pääsisi nousemaan tielle. Muun muassa viime syksynä kaistoja jouduttiin sulkemaan liikenteeltä veden tulvittua tielle.

Myös Kirkkojärven tietyömaalle tulee liikenteeseen vaikuttavia järjestelyjä pääsiäisen jälkeen.

– Liikenteen käytössä säilyy kaksi kaistaa molempiin suuntiin, mutta ne siirretään Turkuun päin kulkevalle osuudelle. Tässä yhteydessä kaistat kapenevat. Näin tien korotustöitä päästään jatkamaan Helsinkiin päin kulkevien kaistojen kohdalla, Hietaniemi kertoo.

Hietaniemen mukaan molemmista tietöistä aiheutuu häiriötä liikenteelle.

– Molemmat paikat ovat ruuhkaisia, varsinkin Tuomarilan liittymä. Jonkin verran häiriötä tietöistä varmasti aiheutuu.

Tien korotuksen Kirkkojärvellä on määrä valmistua syksyllä 2018.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu