Puheenaihe

Hurja laskelma: Näin nopeasti inflaatio syö jopa miljoonan euron potin

Kuvituskuva.

Johanna Erjonsalo

Vaikka inflaatio on nyt pieni, se nakertaa rahan arvoa yllättävän voimakkaasti. Vuonna 2007 saatu miljoona euroa olisi tänä päivänä enää 867 000 euroa. Erotus, eli 133 000 euroa vastaa hulppean henkilöauton hintaa. Nyt summalla saisi muun muassa uuden Tesla-sähköauton Suomessa.

LähiTapiolan yksityistalouden ekonomisti Hannu Nummiaro laski, mitä rahalle käy, jos sen säilöö sukanvarteen.

– 50 vuodessa rahan arvon lasku on hurjaa. Jos kuvitellaan, että vuonna 1967 eurot olisivat olleet olemassa ja henkilöllä miljoona euroa. Tekemättä rahoille mitään miljoona euroa olisi huvennut noin kymmenesosaan vuoden 2017 loppuun mennessä. Samalla laskukaavalla, mikä tahansa rahasumma olisi pienentynyt vastaavasti. Esimerkiksi tuhannesta eurosta olisi jäljellä 105 euroa.

Viime vuosina inflaatio on hidastunut talouskriisien ja talouskasvun vuoksi. Nummiaro kertoo, että 1970- ja 80 –luvuilla rahanarvo heikkeni nykypäivää voimakkaammin. Yksi syy oli öljykriisi.

Pankkitilillä rahan säilyttäminen on ollut sukanvartta parempi vaihtoehto, mutta täysin rahan arvo ei ole säilynyt, Nummiaro kertoo. Pankkitilillä miljoona euroa on supistunut 835 000 euroon 2000-luvun alusta vuoden 2017 loppuun mennessä, kun korkona käytetään yön yli –talletuksen korkoa. Jos säästökausi olisi alkanut vuonna 2007, miljoona euroa olisi nyt 905 000 euroa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu