Puheenaihe

Katso söpöt kuvat: Kolme hylkeenpoikasta pelastettu Helsingin rannoilta – "Eira syö nyt kalamössöä letkusta"

Helsingin rannoilta on viime viikkoina pelastettu kolme hylkeenpoikasta. Tämä Rajasaaresta löytynyt yksilö majailee nyt Korkeasaaren eläintarhassa.

Mari Lehmonen / Helsinki Zoo

Harmaahylkeen kuutti herätti pitkäperjantaina huomiota Eiranrannassa noustuaan jäälle päivänokosille vilkkaan kävelytien viereen. Kuutti keräsi ympärilleen joukon liian tungettelevia ihailijoita, joiden keskeltä poikanen jouduttiin siirtämään turvaan Korkeasaaren villieläinsairaalaan. 

Eiraksi nimetty kuutti ei ole vielä suostunut syömään kalaa villieläinsairaalassa, joten sitä on letkuruokittu kalamössöllä. Tämä poikanen oli jo emonsa vieroittama ja harjoitteli luonnossa selviämistä omillaan.

Villieläinsairaalaan on päätynyt viikon aikana jo kolme hylkeenpoikasta Helsingin rannoilta. Kevään ensimmäinen kuutti tuotiin kiirastorstaina Lauttasaaren kärjestä. Se on saanut hoitoa eturäpylänsä tulehtuneeseen haavaan, mutta voi nyt jo paremmin, syö kalaa ja on siirretty isompaan altaaseen.

Viimeisin tulokas saapui tiistaina Rajasaaresta, joka on koirien ulkoilutusaluetta. Rauhattomaan paikkaan rantautunut kuuttikarvainen poikanen katsottiin parhaaksi siirtää villieläinsairaalaan. Kun kuutit osaavat pyydystää elävää kalaa ravinnokseen, ne pääsevät takaisin luontoon.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Eiranrannasta löydetty kuutti nimettiin löytöpaikkansa mukaan Eiraksi. (Kuva: Mari Lehmonen / Helsinki Zoo)

Hylkeenpoikaset aloittelevat näihin aikoihin itsenäistä elämäänsä. Rannalla lepäilevä kuutti on syytä jättää rauhaan, sillä ihmisen läsnäolo aiheuttaa luonnonvaraiselle eläimelle aina stressiä. Tuntiessaan olonsa uhatuksi eläin voi loukata itsensä tai satuttaa ihmistä. Hylkeen purema paranee hyvin huonosti.

Mikäli kohtaat kuutin tai muun luonnonvaraisen eläimen, jonka uskot olevan avun tarpeessa, kysy ohjeita Korkeasaaren villieläinsairaalasta tai Pelastuslaitoksen tilannekeskuksesta. Helsingin alueella palvelee asiantunteva pelastuslaitoksen eläinpelastusyksikkö. 

Ammattilaiset osaavat arvioida avuntarpeen usein jo kuvan perusteella. Kuuteista kuten muistakaan luonnonvaraisista eläimistä, jotka eivät aiheuta yleistä vaaraa, ei saa soittaa yleiseen hätänumeroon.

Lauttasaaresta löytynyt hylkeenpoikanen on jo varsin vetreässä kunnossa. (Kuva: Mari Lehmonen / Helsinki Zoo)

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu