Puheenaihe

Autoilija, laita ihmeessä tuulilasi kuntoon – kuukauden kuluttua tämäkin asia tiukkenee

Tuulilasin halkeamat ja kiveniskemät kannattaa korjata nyt, sillä toukokuun lopussa katsastusmääräykset tiukentuvat.

Juha Salonen / Arkisto

Kiveniskemät tuulilasissa ovat tuttu näky Suomen teillä. Vauriokorjaukseen erikoistuneen Autoklinikan teettämästä kyselystä käy ilmi, että joka neljännen suomalaisen autossa on kiveniskemä. Vauriot tuulilasissa aiheuttavat merkittävän turvallisuusriskin. 

Autoilijan kannattaa tarkkailla tuulilasinsa kuntoa aiempaa tarkemmin ensi toukokuusta alkaen, jolloin katsastusmääräyksiä tiukennetaan. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin mukaan tuulilasin liikenneturvallisuutta merkittävästi vaarantava vaurio voi 20. toukokuuta alkaen johtaa myös ajokieltoon hylkäyksen sijaan.

Autoklinikan helmikuussa teettämään kyselyyn vastanneista kaksi kolmasosaa ei ollut vielä kuullut tästä auton katsastukseen vaikuttavasta muutoksesta. Autoklinikan aluepäällikkö Markus Helkamäki uskoo, että autokorjaamojen jonot pysyvät toukokuussa maltillisina tiukennuksesta huolimatta.

– Vaurioitunut tuulilasi on huomioitu ennenkin katsastuksessa, ja meille on tuotu jonkin verran autoja korjattavaksi tuulilasivaurioista johtuvien hylkäysten vuoksi. Vaurion ei tarvitse olla edes kovin suuri. Kiveniskemä kuljettajan näkökentän alueella riittää katsastuksen hylkäyspäätöksen perusteeksi.

Kiveniskemän saa korjautettua jopa ilmaiseksi, mikäli auton kaskoon kuuluu lasivakuutus. Sellaisen kertoo hankkineensa jo lähes puolet vastaajista. Reilu kolmasosa ei sen sijaan ole varautunut tuulilasin vaurioitumiseen laajalla kaskolla, ja joka viides ei tiedä, kattaako hänen autonsa kasko tuulilasivaurioita.

Alle kahden euron kolikon kokoiset kiveniskemät saadaan korjattua useimmissa tapauksissa edullisesti ilman vakuutustakin. Iskujäljen täyttäminen hartsilla kustantaa muutamia kymppejä. Sen sijaan halkeamat vaativat aina tuulilasin vaihdon, mikä tulee auton omistajalle huomattavasti kalliimmaksi. Hintataso nousee ilman vakuutusta satoihin euroihin tai jopa yli tuhanteen euroon.

Kiveniskemä kannattaa aina korjata, sillä ennemmin tai myöhemmin se laajenee lämpötilavaihtelun, korin liikkeen ja tärinän seurauksena koko tuulilasin alueelle ulottuvaksi halkeamaksi.

– Tuulilasin korjaaminen ja vaihtaminen eivät vaikuta autovakuutuksen bonuksiin, mikäli lasivakuutus on käytössä. Lasinkorjaus on ilmaista, mutta vaihtaessa omavastuuosuus saattaa vakuutusyhtiöstä riippuen olla useita satoja euroja. Tästä syystä korjauttaminen kannattaa myös lasivakuutetuissa autoissa, Helkamäki vinkkaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu