Minne mennä

Kontulan ostarin hämyisissä baareissa raikaa elektroninen musa

TAPAHTUMA Kontula Electronicin ytimessä on ostari.

Kontula Electronic järjestetään nyt kolmatta kertaa. Tässä musisoidaan skeittihallissa. Festivaali palkittiin kunniamaininnalla Helsingin kulttuuriteko 2016 -palkinnon julkistamisen yhteydessä.

Tuomas Aro

Kolmatta kertaa järjestettävä Kontula Electronic -festivaali kuullaan, nähdään ja koetaan 20.–22. huhtikuuta Kontulassa.

Puitteet elektronisen musiikin, esitystaiteen ja monipuolisen ruokakulttuurin kaupunkifestivaalille tarjoaa Kontulan ostari, joka saavuttaa tänä vuonna 51 vuoden iän.

Kokeellista elektronista musiikkia uimahallissa, metrossa ja kirkossa."

Kontula Electronic on taiteellisesti tinkimätön ja alueelle omistautunut elektroniseen musiikkiin keskittyvä festivaali, ensimmäiset festivaalit pidettiin vuonna 2016.

Festivaalit jakautuvat ostarilla useisiin pieniin tapahtumiin ja iltoihin, joista suurimpaan osaan on vapaa pääsy. Kokeellista elektronista musiikkia kuullaan Kontulan ostarin useissa pienissä baareissa, mutta myös esimerkiksi uimahallissa, metrossa ja kirkossa.

Tämän vuoden Kontula Electronic -festivaaleilla esiintyy muun muassa elektronisen musiikin suunnannäyttäjä ja kokeilija Mira Calix, New Yorkin undergroundin puhdasoppinen eksperimentalisti Lary7 sekä Portugalin uuden soundin Principe Discosin prinssi DJ Firmeza.

Festivaaleilla kuullaan kaikkiaan kymmenittäin kotimaisia live-akteja ja eri genrejen DJ:itä.

Musiikin lisäksi festivaaleilla tarjotaan elokuvanäytöksiä, teatterityöpajoja, modulaarityöpajoja sekä monipuolista ruokaa Kontulan ostarin ravintoloissa.

Ohjelmaa on perjantaina ja lauantaina myös Kontulan nuorisotalossa: perjantaina nuorisotalossa nähdään Tanssiteatteri Hurjaruuthin Flora & Fauna, joka on sisäänsukellettava videotanssiteos luonnon ihmeellisestä maailmasta.

Lauantaina nuorisotalossa saa ensi-iltansa Toisissa tiloissa -kollektiivin Suuri Koralliriutta -teos. Kyseessä on nelituntinen tapahtumakokonaisuus, joka koostuu työpajasta, lounaasta ja yhdessä luotavasta esityksestä.

Maksuton esitys soveltuu parhaiten kouluikäisille ja sitä vanhemmille lapsille ja aikuisille. Alle 10-vuotiaat osallistuvat aikuisen seurassa. Osallistujien tulee ilmoittautua ennakkoon 18. huhtikuuta mennessä sähköpostitse osoitteeseen info(at)toisissatiloissa.net.

Kontula Electronic -festivaali palkittiin työstään kunniamaininnalla Helsingin kulttuuriteko 2016 -palkinnon julkistamisen yhteydessä. Se sai myös Suomen Estetiikan Seuran Vuoden Esteettinen Teko 2017 -palkinnon.

Kontulan Electronic sai alkunsa Pertti Ylikojolan ja Jimi Tenorin miettiessä, mitä potentiaalia Kontulassa on.

Lue myös: Elektronisen musan festari lisää yöbussivuoroja Helsingissä – soittoa myös metrossa

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Elektronisen musan festari lisää yöbussivuoroja Helsingissä – soittoa myös metrossa19.4.2018 19.20

Etusivulla nyt

Uusimmat: Minne mennä

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu