Paikalliset

Kaljakellujien roskista luultua pienempi lasku

Kaljakelluntaan osallistui tänä vuonna poliisin arvion mukaan noin 5 000 ihmistä.

Vesa Marttinen

Lauantain kaljakelluntatapahtuman siivouskustannukset jäävät todennäköisesti ennakoitua pienemmiksi.

Tapahtumaan osallistui noin 5 000 ihmistä. Kellujien pelättiin etukäteen jättävän jälkeensä niin paljon roskaa, että siivoamisesta tulisi Vantaan ja Helsingin kaupungeille jopa 50 000 euron kustannukset.

Lopullinen summa ei ollut vielä alkuviikosta tiedossa, mutta luultua pienemmäksi se näyttäisi jäävän.

– Kokonaissummaan pitää laskea siivoukseen käytetyt työtunnit, lavojen kuljetus ja jätemaksut sekä ilkivallan osuus. Ainakin siivouksen osuus jää varmasti vähäisemmäksi kuin arvioitiin, sanoo viherkunnossapitopäällikkö Pirjo Kosonen Vantaan kaupungilta.

Tänä vuonna siivoukseen osallistui kaupunkien lisäksi myös vapaaehtoinen kaljakellunnan siivousryhmä. Talkooporukan koolle kutsunut tikkurilalainen Jarno Eskelinen laskee säästäneensä siivoustalkoilla veronmaksajien rahoja kymmeniätuhansia euroja.

– Siivous hoitui nyt ainakin 97-prosenttisesti paremmin kuin viime vuonna.

Eskelisen mukaan yhteistyö kaupunkien siivousporukoiden kanssa sujui pääsääntöisesti hyvin, mutta jotain erikoisuuksiakin ilmeni.

– Olimme etukäteistapaamisissa sopineet, että tehdään jätekasoja reitin varrelle, ja kaupunki kerää ne pois maanantaina. Kuitenkin jo sunnuntaina siellä oli kaupungin porukkaa 200 prosentin palkalla niitä siivoamassa aamuviidestä alkaen.

Eskelinen on valmis järjestämään siivouksen myös ensi vuonna, tosin pienellä varauksella.

– Sponsoreita pitäisi saada mukaan enemmän. Nyt multa kului 300–400 euroa omaa rahaa lähinnä bensoihin ja puhelinlaskuihin.

Hän sanoo tiedustelleensa myös kaupungeilta korvausta siivouksesta, mutta huonolla menestyksellä. Rahat Eskelinen laittaisi Suomen polkuautoliitolle, jonka toimintaa hän organisoi.

Kososen mukaan kaljakellunnan siivousryhmän suurin merkitys oli sen vaikutus ihmisten asenteisiin, joissa oli selkeä muutos edellisvuoteen verrattuna. Myös Helsingin rakennusviraston ylläpitoinsinööri Jyrki Vättö sanoo asenteiden parantuneen.

– Yleisesti ottaen meininki oli huomattavasti parempi kuin viime vuonna. Varsinkin lähtöpaikalla ihmiset malttoivat vielä laittaa roskia kaupunkien tuomille lavoille.

Joukkoon mahtui niitäkin, joita roskien siivoaminen ei jaksa kiinnostaa.

– Useita itse kyhättyjä veneitä hukkui jokeen matkan varrella. Sunnuntaina illalla maalipaikalla kellui styroksia, kumiveneitä ja ties mitä virityksiä, Vättö sanoo.

Poliisi otti tapahtuman aikana kaksi henkilöä kiinni häiriökäyttäytymisen vuoksi.

Lisäksi yksi henkilö vietiin putkaan, koska hän oli poliisin mukaan kykenemätön huolehtimaan itsestään.

Pelastuslaitos nosti yhden henkilön veden varasta ja kolmelle annettiin ensihoitoa.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu