Puheenaihe

Esitys koulujen kesäloman siirtämisestä jakaa poliitikkoja – Mitä mieltä sinä olet? Äänestä!

Kuvituskuva.

Heli Kurimo

Keskustan puoluesihteeri Jouni Ovaska haluaa opetus- ja kulttuuriministeriön aloittavan laajan selvitystyön oppilaitosten loma-ajoista. Elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) tilaaman selvityksen mukaan koulujen kesälomien siirto kahdella viikolla lisäisi matkailutuloa ja työllisyyttä. Matkailutulo kasvaisi kesäkuukausina yhteensä noin 219 miljoonaa euroa. Siirto lisäisi myös matkailuyritysten tarvitseman henkilöstön määrää 1 300 henkilötyövuoden verran.

Ovaskan mukaan 13 vuotta sitten tehtyä selvitystä pitää laajentaa ja päivittää. Ovaska esittää, että loma-aikojen siirtämistä selvitettäisiin opetus- ja kasvatusalan näkökulmasta, koska lomien siirtäminen vaikuttaa nimenomaan lasten ja heidän perheidensä sekä oppilaitosten ja siellä työskentelevien ihmisten arkeen.

Ovaskan mielestä loma-aikojen siirto olisi mittava uudistus, jolla olisi laajat vaikutukset koko yhteiskuntaan ja talouteen.

Ovaska korostaa, että lapsia ja heidän vanhempiaan sekä opetus- ja kasvatusalan ammattilaisia on kuultava.

– Kevätlukukaudesta saattaisi tulla loman siirron myötä liian raskas sekä oppilaille että kasvatushenkilöstölle. Siksi kevätlukukauden voisi pätkäistä hiihtoloman lisäksi esimerkiksi pidemmällä pääsiäis- tai vappulomalla, joka tekisi kevään työputkesta kevyemmän, Ovaska kertoo Keskustan tiedotteessa.

Kokoomuksen kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Raija Vahasalon mukaan koululaisten lomien siirtämistä ei pidä tehdä matkailualan ehdoilla.

– Tutkimusten mukaan koulutyön kuormittavuus on suurinta toukokuussa. Se näkyy selvästi jokaisessa koulussa. Toukokuun puolivälin jälkeen oppilaat eivät enää jaksa keskittyä ja olla motivoituneita. Kevätlukukausi jo nyt koetaan paljon raskaammaksi kuin syyslukukausi, Vahasalo kertoo tiedotteessa.

– Koulujen työajat on suunniteltu oppimisen, oppilaan oikeusturvan ja opetuksen kuormittavuuden ja motivaation näkökulmasta. Olemme nyt hyvässä tasapainossa.

– Toisin kun monesti ajatellaan, loman alkamisajankohdan siirtäminen kesäkuun puoleen väliin myös vaikuttaisi kaikkiin koulutusasteisiin ja tahoihin, jotka ovat tekemisissä koulutuksen ja opetuksen kanssa. Tämä tarkoittaisi valtavia ja kalliita muutoksia, joiden kustannuksia voi vain arvailla. Onko meillä varaa tähän? ihmettelee Vahasalo.

 

Vahasalo muistuttaa, että kunnilla on jo nyt mahdollisuus siirtää lukuvuoden aloitusta pitkälle elokuuhun. Lain mukaan lukuvuoteen kuuluu 190 työpäivää ja kevätlukukausi loppuu viikon 22 viimeisenä arkipäivänä, mutta lukukauden aloitus ja syys-ja joululoman pituus on kuntien päätettävissä.

 

Edit 3.5. klo 15.20: Juttua täydennetty Kokoomuksen kansanedustajan Raija Vahasalon kommenteilla.

Pitäisikö koululaisten loman alkaa nykyistä myöhemmin?

Kyllä
53% (176 ääntä)
Ei
47% (155 ääntä)
Ääniä yhteensä: 331

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu