Puheenaihe

Nora, 26, antaa käärmeen kiemurtaa olkapäillään ja neuvoo: "Pidä kyy lähellä, jos on punkkeja”

KYYT Käärmeharrastaja Nora Korpi muistuttaa, että kyyt syövät punkin isäntäeläimiä, eli myyriä ja muita pienjyrsijöitä.

Käärmeharrastaja Nora Korpi toi kuningaspytoninsa Kyllikin ulos kuvattavaksi kirkkonummelaisessa maalaismaisemassa muutaman minuutin ajaksi. Päiväntasaajalta kotoisin olevaa käärmettä ei yleensä viedä lainkaan ulos.

Paivi Tuovinen

Kirkkonummelaiset kyyt saivat reilu kuukausi sitten suojelijan, kun käärmeharrastaja Nora Korpi muutti kuntaan: Kärkölästä Kirkkonummelle muuttanut Korpi postasi ensitöikseen Facebookin Kirkkonummelaiset-ryhmään tulevansa siirtämään kyyt pihapiiristä veloituksetta.

Kyy ei ole Suomessa rauhoitettu laji, niin kuin muissa Länsi-Euroopan maissa. Monet tappavatkin sahalaitaselkiä surutta tontillaan.

– Olen saanut jo 15 yhteydenottoa. Moni on viestitellyt, että meillä on aina kyitä, otan yhteyttä, kun havaintoja alkaa tulla, Korpi kertoo.

Käärmeet ovat parhaillaan heräämässä horroksesta uuteen kesään. Korpi puolestaan on hankkinut Kirkkonummen maastokartan ja alkanut tutustua alueeseen selvittääkseen paikkoja, joihin kyitä voisi ja kannattaisi siirtää.

Korvella on kokemusta kyiden siirrosta viime kesältä Kärkölästä.

– Maaston olisi hyvä olla mahdollisimman samanlainen kuin paikassa, josta kyy siirretään. Ja alueella pitäisi olla kyypopulaatio, koska kyy ei selviä yksin. Yksin ei voi lisääntyä, Korpi sanoo.

Kyyt ja käärmeet ovat valitettavan väärinymmärrettyjä eläimiä, Korpi miettii.

– Kyyt ovat ekosysteemin kannalta tärkeitä eläimiä. Ihmiset tulevat usein käärmeiden reviireille, kun metsiä kaadetaan rakentamisen tieltä. Kyyt nauttivat siitä, että saavat olla rauhassa.

Korpi uskoo monen pelkäävän tai inhoavan kyitä tiedonpuutteen vuoksi. Vaikka kyy on myrkyllinen, sen pureman ei pitäisi kuitenkaan olla vaarallinen terveelle aikuiselle. Lapsille ja vanhuksille purema on vaarallisempi. Wikipedian mukaan kyynpurema on johtanut ihmisen kuolemaan viimeksi tasan kaksikymmentä vuotta sitten.

Korven mukaan esimerkiksi ampiaiset ja punkit ovat vaarallisempia kuin kyyt. Punkkien levittämästä borrelioosista ja puutiaisaivokuumeesta huolissaan olevien kannattaisikin jättää kyyt rauhaan.

– Kyyt syövät pääasiassa myyriä ja pienjyrsijöitä, jotka ovat punkkien isäntäeläimiä. Jos alueella on paljon punkkeja, kannattaa kyyt pitää lähellä, Korpi muistuttaa.

Korpi kertoo itsekin nuorempana pelänneensä käärmeitä. Hän ”löysi” käärmeet messuilla 2014. Nyt Korvella on seitsemän pytonia, kaksi leopardikäärmettä ja afrikkalainen talokäärme. Näiden lisäksi lemmikkeinä on kuusi kilpikonnaa, liskoja ja koira.

– Tietämättömyys lisää pelkoja. Monet pelkäävät koiriakin, kun eivät tunne niiden käyttäytymistä.

Korven mukaan käärmeharrastuksessa on hienointa se, että niistä on mahdollisuus oppia koko ajan jotain uutta.

– Nämä ovat katselueläimiä. Käärmeiden tarkkailu ja niistä oppiminen viehättävät minua eniten niiden eksoottisuuden ja kauneuden lisäksi, Korpi sanoo.

– Onhan nämä mahtavia, Korpi sanoo ja silittää takkinsa sisään vetäytyvää Kyllikki-pytonia.

Korven vinkit kyypulmaan

Pidä nurmikko lyhyenä.

Siivoa pihalta risu- ja romukasat ja muut jyrsijöiden mahdolliset piilot. Kyyt tulevat tonteille saaliiden perässä.

Jos kyy kulkee tontilla keväällä, saattaa auttaa, jos saa siirretyksi kyytä sen menosuuntaan muutamia kymmeniä metrejä.

Kyyn siirrossa apuna voi käyttää vaikkapa haravaa, harjaa ja kannellista rei’itettyä muoviämpäriä.

Oman kunnan käärmeharrastajia voi myös kysyä apuun kyyn siirtoon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu