Puheenaihe

Työttömien aktiivimallille tyrmäys pk-yrittäjiltä – "Ennenaikaista arvioida miten hyvin malli toimii"

Kuvituskuva.

Arkisto/ Ella Kajaste

Vuoden alusta voimaan tulleesta työttömien aktiivimallista ei ole ollut juurikaan hyötyä pienille ja keskisuurille yrityksille.

Maanantaina julkaistun Yrittäjägallupin tulosten mukaan pk-yritykset pitävät aktiivimallia enimmäkseen turhana ja tehottomana.

Yrittäjistä 80 prosenttia vastasi kielteisesti kysymykseen, onko aktiivimallista ollut hyötyä. Omaa kantaansa ei osannut ilmaista 15 prosenttia vastaajista.

Peräti 91 prosenttia vastaajista ilmoitti, ettei yritys ollut saanut mallin ansiosta yhtäkään työntekijää.

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen muistuttaa, että gallupin mukaan aktiivimalli on vaikuttanut yli 10 000 työpaikan syntymiseen.

– Kiistaton viesti on, että valtaosa yrityksistä kokee, ettei aktiivimallilla ole ollut mitään vaikutusta työllistymiseen. Sitten on yrittäjiä, jotka kokevat, että aktiivimalli on luonut työpaikkoja.

Pentikäisen mukaan aktiivimalli ei ole merkityksetön, kun puhutaan yksittäisistä työllistämistoimista.

– Vaikka aktiivimalli ei yksistään ratkaise mitään, on väärä tulkinta, että sen vaikutus olisi täysi nolla. Toisaalta on ennenaikaista arvioida, miten hyvin aktiivimalli toimii.

Pentikäinen katsoo, että yritysten kasvavaan työvoimapulaan pitää vastata jatkossakin erilaisilla toimenpiteillä kuten koulutuksilla ja työmarkkinauudistuksilla.

– Näiden lisäksi työttömyysturvasta pitää saada kannustava, jotta yritysten kasvu ei tyssäisi siihen, ettei saada osaavaa työvoimaa.

Yrittäjägallupiin vastasi huhtikuussa 1 055 pk-yritysten edustajaa. Tuloksen virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä molempiin suuntiin. Gallupin toteutti markkinatutkimusyritys Kantar TNS.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu