Urheilu

Näistä asetelmista lähdetään illan Saksa-peliin – Seuraa näitä pelaajia

Veli-Matti Savinainen.

Pekka Ruissalo

ASETELMA: Saksan mahdollisuudet puolivälieriin ovat menneet, eikä B-sarjaan putoamistakaan tarvitse umpisurkean Etelä-Korean vuoksi pelätä, joten joukkue voi lähteä kiusaamaan leijonia rennolla otteella. Joukkueella on lisäksi yhdeksän tunnin lepoetu Suomeen nähden, kun se kohtasi Latvian eilen iltapäiväpelissä Suomen otellessa Kanadaa vastaan vasta myöhäisimmässä kamppailussa.

Lohkovoittoa jahtaavan leijonien esitys Kanadaa vastaan oli tunnetun erinomainen. Jos pieksee kanukit arvokisoissa 5–1, voi olla tyytyväinen. Toki tulosta vääristää se, että Kanadan maalivahdit Curtis McElhinney ja Darcy Kuemper eivät saaneet oikein mitään kiinni, Harri Säteri Suomen uunissa puolestaan oli vakuuttava.

Juttu jatkuu videon jälkeen.

Marco Stürmin miehistö on hieman isäntä-Tanskan tyyppinen poppoo, melko isokokoinen ja kamppailuvoimainen.

Taitoa ja kansainvälisen tason laatupelaajia germaaneilla on tosin vähemmän kuin juuteilla. NHL:sta Saksa sai mukaan kolme pelaajaa, puolustajat Korbinian Holzerin sekä Dennis Seidenbergin ja hyökkääjä Leon Draisaitlin. Heistä Holzer on matkustanut NHL:n ja AHL:n väliä koko uransa ja Seidenberg alkaa olla ehtoopuolen miehiä, joten tähtiluokkaan kuuluu vain 8,5 miljoonaa dollaria kaudesta Edmontonissa tienaava Draisaitl.

Leijonat jatkaa odotetusti samalla kokoonpanolla, jolla se eilen rökitti Kanadaa, joten viiden hyökkääjän ykkösylivoima nähdään jälleen kaukalossa. Maalivahti vaihtuu, kun Ville Husso korvaa Säterin.

ARVIO: Suomi on laukonut turnauksessa kohti maalia toistaiseksi 165 kertaa ja kiskonut lötää pussiin häkellyttävällä 18,18 prosentin teholla. Prosentti on turnauksen paras ja myös maalimäärä (30) oikeuttaa tilaston kärkipaikkaan. Jos leijonat pystyy tehokkuutensa säilyttämään, sillä ei pitäisi olla Saksan kanssa hätää. Rohkea kiekollisuus luo kyllä riittävän määrän paikkoja. 4–5 maalia leijonille, 1–2 Saksalle.

SEURAA HEITÄ: Hän repii ja raastaa, puree nilkkaan, kamppailee ja aukoo päätään. Ja pelaa siinä samalla loistavaa jääkiekkoa. Kuka se on? No tietenkin nuorten taitoniekkojen kanssa viilettävä "Vellu-setä", Veli-Matti Savinainen. Savinaisen möyriminen Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen rinnalla on herättänyt Herningissä jo spekulaatiot vieläkö Savinainen voisi vanhoilla päivillään, 32-vuotiaana, siirtyä NHL:aan.

Erinomaisen olympiaturnauksen pelannut EHC Münchenin hyökkääjä Dominik Kahun pelasi helmikuussa erinomaisen olympiaturnauksen (2+3), mutta ei ole saanut MM-kisoissa itsestään samanlaisia tehoja irti. Viiden ottelun jälkeen kasassa on vasta saldo 1+1. Vain 13 maalia viidessä ottelussaan tehneen Saksan pisterohmu on ollut Leon Draisaitl, jolla on peräti 2+7=9 paunaa.

Lue myös: Nyt mitataan Leijonien henkistä kanttia – Marjamäki: Saksa on saanut huilata yhdeksän tuntia enemmän

Teksti: Tuomas Heikkilä

Lue myös: Reippaan entinen maalitykki ei unohda pelivuosiaan Tanskassa – "Röökiä vedettiin katsomossa kuin yökerhossa"

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Urheilu

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu