Puheenaihe

Poliisi: Michael Penttilä on myöntänyt henkirikoksen

Michael Penttilä

MTV:n uutisvideo

Helsingin Alppiharjussa 13. huhtikuuta tapahtuneen henkirikoksen tutkinta on edistynyt. Rikoksesta epäilty Michael Penttilä vangittiin todennäköisin syin murhasta epäiltynä 9. toukokuuta.

Henkirikos tuli ilmi 4. toukokuuta. Poliisi tutkii tapausta edelleen rikosnimikkeellä murha.

– Esitutkinnassa on selvinnyt, että Penttilä meni varhain iltapäivällä 13. huhtikuuta asuntoon, jossa henkirikoksen epäillään tapahtuneen pian tämän jälkeen. Penttilää on kuulusteltu esitutkinnan aikana, ja hän on myöntänyt syyllistyneensä henkirikokseen. Esitutkinnassa ei ole saatu viitteitä siitä, että tekoon olisi osallistunut tai teosta olisi syytä epäillä muita henkilöitä, sanoo rikosylikomisario Jari Koski Helsingin poliisilaitokselta.

Poliisi pyysi viime viikolla yhteydenottoja henkilöiltä, jotka ovat olleet Penttilän kanssa tekemisissä.

– Yhteydenottoja on tullut muutamia, mutta ainakaan toistaiseksi ei ole tullut ilmi uusia rikosepäilyjä, Koski kertoo.

Poliisiin voi edelleen olla yhteydessä joko puhelimitse (virka-aikana) numeroon 0295 476 148 tai sähköpostitse vakivaltarikosyksikko.helsinki(at)poliisi.fi.

Esitutkinta jatkuu, ja sen arvioidaan valmistuvan syytteen nostamisen määräaikaan 3.7.2018 mennessä. Tutkinnallisista syistä ja salassapitosäännöksistä johtuen poliisi ei voi tiedottaa esitutkinnan aikana tarkemmin jutun yksityiskohdista. Asiasta tiedotetaan seuraavan kerran, kun esitutkinta on valmistunut.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Mediat: Sarjakuristajalla hyytävä diagnoosi – "Hoito saattaa jopa pahentaa tilannetta"9.5.2018 19.30
Murhasta epäilty sarjakuristaja Michael Penttilä vangittiin – poliisi etsii mahdollisia uusia uhreja pk-seudulta 9.5.2018 15.28
Mediat: Sarjakuristajaa epäillään murhasta – 17-vuotiaaseen kohdistuneesta rikosepäilystä tuomio tämän kuun lopussa7.5.2018 20.01
Helsingin lähiössä kuohuu – onko henkirikoksesta epäilty mies sarjakuristaja?7.5.2018 10.08
Sarjakuristajan syyte vakavan rikoksen valmistelusta hylättiin – näin oikeus perusteli päätöstään7.7.2017 14.35

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu