Puheenaihe

Olli Rehn nimitetään Suomen Pankin johtoon – takana mittava ura politiikassa

Olli Rehn nimitetään huomenna Suomen Pankin pääjohtajan virkaan.

Johanna Erjonsalo / Arkisto

Olli Rehn, 56, aiotaan nimittää perjantaina Suomen Pankin johtokunnan puheenjohtajan virkaan. Nimityksestä teki esityksen valtioneuvosto ja lopullisen päätöksen tekee tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Pääjohtajan toimikausi on seitsemän vuoden mittainen ja se alkaa 12. heinäkuuta 2018.

Olli Rehnillä on takanaan mittava ura niin kotimaan politiikassa kuin virkamiehenä kansainvälisissä tehtävissä. 

Hän on pyrkinyt Suomen Keskustan johtoon kahdesti vuosina 1990 ja 2002. Hän toimi keskustanuorten puheenjohtajana 1980–luvulla, ja oli myös keskustan varapuheenjohtaja 1980–90-lukujen taitteessa.

Keskustan kansanedustajana Rehn toimi vuosina 1991–95 ja 2015–17 sekä Helsingin kaupunginvaltuutettuna vuosina 1988–1994.

Rehn oli Euroopan parlamentin jäsenenä vuosina 1995–1996 heti Suomen liityttyä Euroopan Unioniin ja uudestaan 2014–15. Hän putosi europarlamentista ensimmäisissä vaaleissa 1996, mutta sai sen sijaan keskustan suurimman äänisaaliin vuoden 2014 eurovaaleissa.

Filosofian tohtoriksi hän on väitellyt vuonna 1996.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu