Puheenaihe

Kuvat: Eiran kummitustalo pesi kasvonsa – 500-neliöinen arvohuvila vaihtoi omistajaa 6,2 miljoonalla eurolla

EIRA Monien helsinkiläisten seuraama autio ja rapistunut arvotalo on nyt kunnostettu ulkoa.

Pitkään Grönblomin taloksi kutsuttu Armfeltintie 13 sijaitsee aivan Eiranpuiston kulmalla.

Jukka Hämäläinen

Armfeltintien ja Rehbinderinkadun kulmassa sijaitseva huvila ehti ränsistyä hoitamattomana ja lopulta autiona niin, että jotkut alkoivat kutsua sitä kummitustaloksi.

Rapistuneet seinät, murentuvat kipsikoristeet, rehottava puutarha ja alaslasketut valkoiset kaihtimet henkivät jotain mystistä niin, että monet ohikulkijat panivat talon merkille.

Vaan enää ei ole jälkeäkään menneisyyden varjoista. Yli satavuotias arvokas huvila on saanut uuden kermankeltaisen maalin ja puutarha on parturoitu.

Julkisivuremontti on tehty pääosin viime vuonna. Etelä-Suomen Julkisivupalvelu esittelee netissä kuvasarjalla, miten Armfeltintie 13:n julkisivujen ja vesikaton uusiminen tehtiin.

Tältä talo näytti vielä loppuvuonna 2015. Kuva: Johanna Erjonsalo

Talon omistaa nykyisin bisnesenkeli, pääomasijoittaja Timo Ahopelto. Hän osti sen keväällä 2016. Kauppasumma oli 6,2 miljoonaa euroa.

Ahopelto rikastui vuonna 2015 myytyään osuutensa CRF Health Oy:stä. Yritys vaihtoi omistajaa 320 miljoonalla eurolla.

– Kunnostan rapistumaan päässeen talon kaikessa rauhassa sen perinteitä vaalien, Ahopelto totesi Helsingin Uutisille tuolloin.

Armfeltintien huvilaan on tehty julkisivuremontti, sisätiloissa korjaukset ovat edelleen käynnissä. Kuva: Jukka Hämäläinen

Parhaillaan talossa näyttää olevan meneillään sisäremontti.

Kadulla on vielä remonttifirmojen autoja, ja pääoven kautta kulkee edestakaisin monennäköistä ammattimiestä.

Vanhan, suojellun rakennuksen kunnostaminen on urotyö.

Toisaalta ohikulkijasta tuntuu, että talo on jollain tavalla menettänyt luonnettaan, kun se nyt muistuttaa naapureitaan eikä enää jätä tilaa mielikuvitukselle.

Eivät kai kummituksetkaan – jos niitä on talossa koskaan ollutkaan – viihdy perusparannetuissa taloissa?

Rappioromantiikan aikaa Armfeltintie 13:ssa elettiin vuodesta 2006, kun sen edellinen omistaja Sven Grönblom kuoli.

Talo oli vuosikymmenen tyhjillään, sillä hänen jälkeläisensä riitelivät perinnönjaosta.

Jo sitä ennen talossa elettiin hiljaiseloa, sillä 92-vuotiaaksi elänyt Grönblom asui siellä taloudenhoitajansa ja autonkuljettajansa kanssa. Grönblom oli jäänyt leskeksi 1970-luvun lopulla.

Armfeltintie 13

  • Onni Tarjanteen suunnittelema huvila valmistui 1911.
  • Talo on ulkokuoreltaan suojeltu.
  • Neliöitä on kellarissa, kahdessa kerroksessa ja vintillä yhteensä noin 500. Huoneita on toista kymmentä.
  • Ensimmäinen omistaja oli pankinjohtaja Georg Sidorow ja seuraava konsulinna Ines Gullichsen.
  • Pitkäaikaisin omistaja on ollut Grönblomien teollisuussuku. Edgar Grönblom osti huvilan perheensä kodiksi vuonna 1928.
  • Sen jälkeen talossa asui hänen poikansa Sven Grönblom perheineen.
  • Talo esitti konsulin residenssiä 1942 filmatussa elokuvassa Kuollut mies rakastuu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Eiran "kummitustalon" osti sijoittaja – Hinta: 6,2 miljoonaa euroa16.5.2016 19.35
Eiran kummitustalo: ikkunasta heitetty kivi rikkoi 30 000 markan vadin28.12.2015 07.00
Eiran kummitustalo herää henkiin – katso kuvat18.12.2015 19.50

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu