Ruoka

Grillaaja, älä jämähdä samoihin ruokiin! Tässä ohjeet suklaisille katkaravuille ja omenoille

RUOKA Reseptikuningatar Kaisa Sillanpää kannustaa kokeilemaan uusia raaka-aineita ja muistamaan kastikkeet.

Grillaamisesta on turha tehdä välineurheilua, koska paras lopputulos voi syntyä vaikka parhaat päivänsä nähneellä pallogrillillä.

Crista Lassfolk-Feodoroff

Vaikka grillaamisesta on tullut yhä useammalle ympärivuotinen harrastus, on kesä edelleen sen kulta-aikaa. Sesongin kunniaksi lihatalo toisensa perään on julkaissut mitä mielikuvituksellisempia makkaroita ja muita grillaustuotteita.

Pitkän linjan ruokakirjailija ja urallaan satakunta reseptikilpailua voittanut Kaisa Sillanpää puolestaan julkaisi aiheesta teoksen Savua ja tulta! – Suuri grillauskirja.

Reseptikuningattareksikin tituleeratun ruokakonkarin viesti grillaajille on yksinkertaisen napakka.

– Melkein kaikkea voi grillata, joten reippaasti vain kokeilemaan, Sillanpää kannustaa.

– Grillaaminen on ikiaikaista ruoanlaittoa, jossa kuuluukin kokeilla rajojaan. Ei kannata jämähtää vain pariin tuttuun juttuun.

Esikypsentäminen on joskus tarpeen.

Tärkein seikka onnistumisen kannalta on hänen mukaansa olla kiirehtimättä. Hosuminen ja grillaus ovat huono yhdistelmä, koska lopputuloksena on helposti palanut pinta ja raaka sisälmys.

Lammasta tai nautaa grillatessa lihan sisälämpötila halutaankin usein pitää matalana, mutta kanan ja porsaan kohdalla liha ei saa olla koskaan raakaa.

Kun grillin esilämmittää kunnolla, ja malttaa pitää lämpötilan matalana sekä käännellä grillattavia usein, epäonnistuminen on epätodennäköistä.

– Kannattaa muistaa, että esikypsentäminen on joskus tarpeen. Itse tykkään grillata esimerkiksi fenkolia ja nauriita, jotka molemmat kiehautan ensin.

Marinadit ovat oma lukunsa maustamisessa, eikä niitä tarvita niin usein kuin luullaan.

Yksinkertaisimmillaan grillattavat raaka-aineet kaipaavat mausteeksi vain suolaa, ehkä myös pippuria. Näin on etenkin kasvisten kanssa, samoin kalan.

– Kasvisten oma maku vahvistuu grillatessa, joten ne eivät välttämättä tarvitse mausteita, Sillanpää sanoo.

– Kalan oma maku taas on niin mieto, että jos sen haluaa säilyttää, pitää olla maustamisen suhteen varovainen.

Makua ja kosteutta grilliruokaan saa kastikkeista, majoneeseista ja tahnoista, joita Sillanpään grilliruokaohjeissa on runsaasti.

– Grilliruoka melkein vaatii jotain kostuketta, koska muuten ateria voi olla hieman kuiva, etenkin jos on vahingossa grillannut lihoja liikaa.

Hän huomauttaa, että kuivumisen välttämiseksi naudan- ja sianliha on tärkeää nostaa huoneenlämpöön ennen grillaamista; pihvit noin puoli tuntia ja isot lihapalat tuntia ennen.

– Liha kypsyy silloin tasaisemmin ja pysyy mehukkaana.

Vinkkejä grillaukseen

Valitse grillattavaksi monipuolisesti tuoreita raaka-aineita, erilaisia lihoja, kaloja, kasviksia ja hedelmiä. Käytä mahdollisimman paljon kuluvan kauden raaka-aineita.

Esilämmitä grilli aina ennen grillauksen aloittamista. Malta odottaa hyvää hiillosta. Laita grillattavat tuotteet vasta kuuman grilliritilän päälle.

Asettele ruoka-aineet grillin väljästi, niin hehku ei tukahdu ja kääntäminen on helpompaa.

Kypsennä herkät ainekset grillin parilatasolla tai folion päällä. Pienet ainekset kypsyvät helposti vartaissa tai esimerkiksi alumiinisen grillausalustan päällä.

Opettele käyttämään suoraa ja epäsuoraa lämpöä. Suorassa lämmössä grillattavat tuotteet ovat suoraan lämmönlähteen yläpuolella.

Suorassa lämmössä grillattavat tuotteet kypsyvät alle 20 minuutissa, joten se sopii pihveille, luuttomalle broilerille, kalalle, äyriäisille, makkaroille, kasviksille ja hedelmille.

Epäsuora lämpö sopii pitkää kypsymistä vaativille lihoille, joiden kypsentäminen vie yli 20 minuuttia. Grillattava ruoka kypsennetään silloin lämmönlähteen sivussa.

Hiiligrillissä epäsuoran lämmön saa siirtämällä hiilet toiselle puolelle tai renkaaksi grillin reunoille. Kaasugrillissä epäsuora lämpö saadaan kääntämällä uloimmat polttimet päälle ja asettamalla ruoka keskelle lämpimien polttimien väliin.

Puhdista grilli heti grillauksen jälkeen, sillä pahin lika lähtee helpommin lämpimästä grillistä.

Lähde: Kaisa Sillanpää, Savua ja tulta - Suuri grillauskirja. Readme.fi, 2018.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Ruoka

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu