Ruoka

Saitko yllätysvieraita? Ruokapöydässä pitää aina olla tilaa vieraille, Peggy Thomas sanoo

RUOKA Suomen suosituin ruokabloggari pitää kuusihenkisen perheensä ruokapöydän runsaana.

Peggy Thomas kokkaa aina reippaan määrän kasviksia, myös grillatessaan. - Tähteet kannattaa säästää jääkaapissa seuraavaan päivään ja tehdä niistä maukas grilliruokapyttäri.

Peggy Thomas

Mökkikauden myötä moni tuskailee, kuinka kestittää vieraat? Suomen suosituimmaksi ruokabloggariksi viime vuonna valittu Peggy Thomas on oikea henkilö vastaamaan, koska hänelle on kunnia-asia se, että ruokaa riittää tarvittaessa yllätysvieraillekin.

Kuusihenkisen perheen äitinä Thomas on tottunut tekemään ruokaa paljon niistä aineksista, mitä käytettävissä on.

Mökki-ihminen hän ei ole, mutta pystyy samaistumaan tilanteeseen, jolloin jääkaapissa on rajallisesti tilaa.

– Perunoilla ja juureksilla nyt ainakin saa vaivattomasti lisää ruokaa tarjolle, ja ne säilyvät, Thomas vinkkaa.

– Esimerkiksi uudet perunat ovat jo ateria, kun laittaa voita kylkeen. Jos vielä on silliä tai kalaa, niin sehän on jo luksusta.

Hän kannustaa myös grillaamaan kasviksia ja perunoita. Kun joukkoon lisää yrttejä ja sitruunaa, tulee kasviksista hieman juhlavampia.

– Jos proteiinia on jonkun mielestä liian vähän, ei kenellekään pitäisi jäädä nälkä, jos tarjoaa vielä jälkiruokaa.

Hänen vinkkinsä jälkiruuaksi on riisivanukas. Sen käytön Thomas on oppinut walesilainen puolisonsa myötä.

– Brittien suosima riisivanukas on oikeastaan sama kuin riisipuuro, jota meillä syödään jostain syystä vain jouluisin, Thomas ihmettelee.

Hän neuvoo lorauttamaan riisipuuroon hieman kermaa ja sirottelemaan sekaan vaniljasokeria. Kun sen tarjoaa kylmänä kesän marjojen kera, on herkullinen ja täyttävä jälkiruoka siinä.

– Itse tykkään lisätä riisivanukkaaseen myös sitruunaa, joka raikastaa sen kivasti.

Ruokavarastoissaan Peggy Thomas pitää riisin lisäksi erilaisia jauhoja, voita, sokeri ja runsaasti sesongin kasviksia. Hän muistuttaa, ettei hyvän ruuan tarvitse olla ollenkaan monimutkaista. Hyvää saa jo muutamista raaka-aineista.

– Uskon ruokablogini suosion syy olevan se, että reseptini ovat arkisia. Harva jaksaa hienostella kovin usein.

Kesälomalla ja viikonloppuisin tilanne on toinen, kun ruokaan ja ruokailuun on aikaa satsata.

Peggy Thomas ehdottaa vieraiden kestittämiseen myös kahta klassikkoa: brittiläistä aamiaista brunssina ja kello viiden teetä.

Aamiaiseen kuuluu perinteisesti ainakin paistettuja munia, pekonia, makkaraa, papuja tomaattikastikkeessa, herkkusieniä, paahtoleipää ja marmeladia.

– Sen kun syö, niin saa pyöriä pöydästä, Thomas nauraa.

Kello viiden teellä puolestaan on tapana nauttia vähintään kahta laatua sekä suolaista että makeaa tarjottavaa. Thomas suosittelee kolmioiksi leikattuja kurkkuvoileipiä, joihin tarvitaan vain vaaleaa paahtoleipää, kurkkuviipaleita ja tuorejuustoa.

Toinen suolainen tarjottava voisi olla vaikkapa suolaiset muffinssit.

– Jos on kuuma päivä, tarjoaisin jääteetä, Thomas sanoo.

Makeisiin tarjottaviin sopivat niin skonssit, leivonnaiset, kakku kuin piirakkakin.

– Piirakkapohjan voi tehdä myös ilman uunia kekseistä ja sulatetusta voista, Thomas vinkkaa.

– Suosittelen nauttimaan kello viiden teen vaihteeksi piknikillä ja ottamaan rennosti!

Peggy Thomasin ruokablogi: pienipunainenkeittio.com

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Ruoka

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu