Puheenaihe

Lasilla täytettyjä lihapullia jättävä ansoittaja piinaa Helsingissä – lemmikille ja omistajalle kauhureissu lääkäriin

Länsimäentien koirapuistosta löytyi lasilla täytettyjä lihapullia.

Patrick Wikblad

Helsingin Mellunmäestä on löytynyt koirille jätettyjä ansoja.

Ansoitetut herkkupalat löytyivät karmaisevalla tavalla, kun koira söi paikallisessa Länsimäentien koirapuistossa lasilla täytetyn lihapullan ja joutui eläinlääkärin vastaanotolle. Myös läheisen päiväkoti Antoshkan vierestä on tehty havaintoja lihapullista.

Helsingin poliisista kerrotaan, että partio kävi maanantaina paikalla tutkimassa alueen, muttei löytänyt paikalta enempää pullia. Poliisi kuitenkin kehottaa varovaisuuteen alueella.

– Koirille ansoja jättäviä henkilöitä liikkuu aika ajoin myös Helsingissä. Poliisi pyrkii tiedottamaan kyseisistä tapauksista, ja myös paikalliset Facebookin kaupunginosaryhmät varoittavat hyvin. Tekijää on kuitenkin lähes mahdoton tavoittaa, ellei hän jää kiinni verekseltään.

Kiinnijäänyttä ansoittajaa voidaan syyttää eläinsuojelurikoksesta tai vahingonteosta.

Poliisin mukaan myrkyllisiksi epäillyt ruokapalat kannattaa kerätä pois ja varoittaa niistä muita koiranomistajia.

Asiasta voi tehdä myös rikosilmoituksen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Myrkyttäjät säikäyttivät omistajat – "Kuonokoppa on 18 euron henkivakuutus"26.4.2016 06.20
Epäiletkö, että kyy puri lemmikkikoiraa tai -kissaa? Älä tee näitä virheitä5.4.2018 09.56
Eläimille viljeltiin ansaherkkuja maastoon – nakkien sisällä oli ongenkoukun paloja ja tuntematonta rouhetta5.3.2017 14.47

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Klikkaa uusin lehti!

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu