Puheenaihe

Aktiivimalli 2:lle rankkaa kritiikkiä työmarkkinajärjestöiltä – "Johtanee hyvin tulkinnanvaraisiin päätöksiin"

Aktiivimalli 2:n tavoitteena on myös lisätä digitaalista asiointia.

arkisto

Hallituksen suunnittelemat muutokset työttömyysturvan seuraamusjärjestelmään eli niin sanottu aktiivimalli 2 saa ammattijärjestöiltä sekä moitteita että kehuja. Aktiivimalli 2 lähti työ- ja elinkeinoministeriöstä lausunnolle tänään torstaina.

Aktiivimalli 2:ssa työttömän työnhakijan pitäisi hakea neljää työpaikkaa kuukaudessa ja ilmoittaa työnhausta verkkopalvelussa. Samalla nykyiset karenssisäännöt poistuvat.

Nykyiset karenssit ovat liittyneet tarjotun työn hakematta jättämiseen, työllistymissuunnitelman laatimisesta kieltäytymiseen, työllistymissuunnitelman toteuttamatta jättämiseen, työllistymistä edistävästä palvelusta kieltäytymiseen ja työllistymistä edistävän palvelun keskeyttämiseen.

Lisäksi uudessa mallissa työtön ilmoittautuisi työnhakijaksi netissä, jossa hänelle luotaisiin automaattisesti työllistymissuunnitelma.

Toimihenkilöiden keskusjärjestö STTK:n mukaan laki on kehnosti ja kiireessä valmisteltu, eikä sen seurauksia ole selvitetty tarpeeksi kattavasti. STTK uskoo sen myös mutkistavan työttömyysturvajärjestelmää entisestään.

– On selvää, että työttömällä tulee olla velvoite hakea työtä. Työttömältä kuitenkin edellytetään, että hän mekaanisesti määräajoin hakee työpaikkoja, joihin hän voi perustellusti oman arvionsa mukaan olettaa työllistyvänsä. Tämä johtanee hyvin tulkinnanvaraisiin päätöksiin, kun arvioidaan, onko työtön toiminut oikein. Epäselvää on sekin, miten turvataan digipalveluiden toimivuus ja saatavuus kaikille, sanoo STTK:n johtaja Katarina Murto.

Korkeakoulutettujen keskusjärjestö Akavan mukaan aktiivimalli 2 on kehittynyt alkuperäisistä suunnitelmista parempaan suuntaan. Järjestö kuitenkin muistuttaa, että kepin lisäksi työnhakijoille pitää olla tarjolla leipää.

– Katsomme, että työttömiä työnhakijoita voidaan velvoittaa hakeutumaan aktiivisesti takaisin työmarkkinoille. Velvoitteiden pitää kuitenkin olla oikeassa suhteessa sekä työnhakijoiden työllistymisedellytyksiin että tarjolla oleviin palveluihin. Vaatimusten vastapainoksi pitää tarjota mahdollisuuksia sekä järkevät keinot vaatimuksiin vastaamiseksi. Pelkkä sanktioilla pelottelu ei varmastikaan johda toivottuihin tuloksiin, toteaa Akavan ekonomisti Heikki Taulu.

Kovin kritiikki tulee Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK:lta. Järjestön mukaan hallitus haluaa rangaista ihmisiä siitä, ettei heille löydy sopivaa työtä aktiivisesta työnhausta huolimatta. Tiedotustilaisuudessa puheenjohtaja Jarkko Eloranta väläytti myös työtaistelutoimien mahdollisuutta, mikäli ehdotus menee läpi.

– Ihminen kärsii vaikka hän on aktiivinen. Kyllähän työttömille on syntymässä tämmöinen kaksoisgiljotiini ja se on vähän kohtuuton tilanne, Eloranta sanoi Ylen Aamu-tv:ssä torstaina.

Karenssien porrastaminen ja lieventäminen saa kuitenkin SAK:ltakin kiitosta.

Aktiivimalli 2 olisi käytössä päällekkäin vuoden alussa voimaan tulleen aktiivimalli 1:n kanssa. Aktiivimalli 1:ssä työttömän on 65 maksupäivän mittaisen tarkastelujakson aikana oltava 18 tuntia palkkatyössä, ansaittava yrittäjätuloa 241 euroa tai oltava 5 päivää TE-palveluiden järjestämässä työllistymistä edistävässä palvelussa. Jos ehto ei täyty, työttömyysetuus pienenee 4,65 prosentilla seuraavan tarkastelujakson ajaksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Aktiivimalli leikkasi 130 000 työttömän tuloja toukokuussa26.6.2018 09.28
Aktiivimallilla karu seuraus – USU: 11 000 uutta ihmistä toimeentulotuelle 7.6.2018 18.05
Uudet tiedot Kelalta: aktiivimalli leikkaa nyt etuuksia eniten yhdeltä ryhmältä21.5.2018 14.03
Työttömien aktiivimallille tyrmäys pk-yrittäjiltä – "Ennenaikaista arvioida miten hyvin malli toimii"7.5.2018 20.48

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu