Puheenaihe

HS: Yhdysvaltalaiset tv-kanavat lähettävät ohjelmiaan Kauppatorin Altaalta

Allasta suunnitellaan tv-ohjelmien lähetyspaikaksi, koska sieltä avautuvat hienot näkymät Helsinkiin.

Kaisa Paastela

Huippukokous tuo Yhdysvaltojen isojen televisiokanavien toimittajat Helsinkiin. Helsingin Sanomien mukaan kanavat lähettävät aamuohjelmiaan Kauppatorin kupeessa sijaitsevalta merikylpylä Altaalta.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Venäjän presidentti Vladimir Putin tapaavat Helsingissä maanantaina 16. heinäkuuta.

Virallista vahvistusta siitä, mitkä tv-kanavat tulevat Altaalle ei ole, koska sopimuksia ei ole allekirjoitettu, mutta toimittajien käyttöön on varattu kaksi ylintä kerrosta, jossa heitä työskentelisi noin 200.

Alustavien tietojen mukaan Helsingistä ohjelmiaan lähettävät ainakin CNN, Fox, ABC ja CBS, kertoo Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar HS:lle.

Esimerkiksi ABC:n aamuohjelmalla Good Morning America on keskimäärin noin 4,5 miljoonaa katsojaa. HS:n mukaan koko aamuohjelmia tuskin kuitenkaan siirretään Helsinkiin, vaan niissä näytetään Altaalla kuvattuja pätkiä.

Kaikkiaan Helsinkiin voi saapua jopa 2 000 toimittajaa seuraamaan kokousta.

Helsingin Uutiset kertoi aiemmin huippukokouksen vaikutuksista muun muassa lentoaseman toimintaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Näin presidenttien tapaaminen vaikuttaa matkailijoihin lentoasemalla – Helsinkiin tavallista enemmän takseja5.7.2018 11.33
Näin Twitterissä reagoitiin Trumpin ja Putinin tapaamiseen – "Tästä ei pidä pysyä hiljaa"28.6.2018 21.15
Trump ja Putin Helsinkiin heinäkuussa28.6.2018 14.58

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu