Puheenaihe

HSY: Pk-seudun kierrätysmuovi viedään Riihimäelle, ei Kiinaan

KIERRÄTYS Muovipakkaukset kannattaa lajitella ja kierrättää, korostaa HSY.

HSY

Kaikki pääkaupunkiseudun kotitalouksilta kerätyt muovipakkaukset kuljetetaan muovijalostamolle Riihimäelle Fortumin muovinjalostuslaitokseen, kertoo HSY. Muovijätteet hyödynnetään jalostamolla uusiomateriaaliksi tai energiaksi.

Fortum on puolestaan ilmoittanut, että kotitalouksien lajittelemaa muovijätettä ei ole koskaan viety ulkomaille.

Muovin kierrätyksestä nousi kohu Lännen Median ja muun muassa Aamulehden kerrottua, että Euroopasta – ja myös Suomesta, viedään kierrätysmuovia Kiinaan, joka dumppaisi sen suureksi osaksi mereen. Helsingin yliopiston yleisen epidemiologian dosentin Mikko Paunio sanoi jutun mukaan, että "valtameret pelastetaan vain lopettamalla muovin kierrätys".

Lännen Media on sittemmin oikaissut artikkelia kertomalla, että Kiina ei tällä hetkellä vastaanota muovijätettä. Paunion mukaan hän ei tarkoittanut, että EU:sta yhä vietäisiin muovijätettä Kiinaan.

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY kerää pääkaupunkiseudulla muovipakkauksia jo lähes 5 000 kiinteistöltä ja keräystä laajennetaan.

HSY vastaa muovipakkausten keräyksestä toiminta-alueensa asuinkiinteistöissä ja kuljettaa muovijätteen muovinjalostamolle Riihimäelle.

Muovinjalostuslaitos vastaanottaa muovijätteen, lajittelee sen ja valmistaa siitä uusiomuovirakeita eri käyttötarkoituksiin. Uusiokäyttöön kelpaamaton jäte hyödynnetään energiana.

Muovipakkausjätteen keräyksen vastuut

Suomen Uusiomuovi Oy on muovipakkausten virallinen tuottajayhteisö, jonka tehtävä on vastata yli 2.300 yrityksen lainmukaisen pakkausten tuottajavastuun toteutuksesta. Päätehtäviin kuuluvat muovipakkausten keräyksen ja hyötykäytön järjestäminen sekä kierrätysjärjestelmien edistäminen.

Rinki Oy järjestää kuluttajille Rinki-ekopisteverkoston pakkausten keräykseen ja lasipakkausjätteen kierrätykseen. HSY on vuokrannut omat kierrätyspisteensä Ringin käyttöön.

HSY vastaa muovipakkausten keräyksestä toiminta-alueensa asuinkiinteistöissä ja kuljettaa muovijätteen Suomen Uusiomuovin määrittelemään paikkaan, joka on Fortumin muovinjalostamo Riihimäellä.

Fortum Oyj:n vuonna 2016 valmistunut muovinjalostuslaitos vastaanottaa muovijätteen, lajittelee sen ja valmistaa siitä uusiomuovirakeita eri käyttötarkoituksiin. Uusiokäyttöön kelpaamaton jäte hyödynnetään energiana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Uusi suomalaiskeksintö haastaa muovin – ”Näyttää hyvältä ja suorituskyky on erinomainen”5.7.2018 09.48
EU ottaa kovan linjan kertakäyttömuoviin: Pillit, vanupuikot, sipsipussit ja limsamukit... näille kaikille tulossa täyskielto tai valmistusvero28.5.2018 13.19
Kaupan pullovesissä huikea määrä mikromuovia – kahta merkkiä myydään myös Suomessa15.3.2018 09.56

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu